keskiviikko 30. marraskuuta 2022

"Euroopan rappeutuminen" saa valtion elokuvatukea

Venäjän kulttuuriministeriö on julkistanut teemat, joille myönnetään valtion elokuvatukea, kertoo uutistoimisto Tass. Etusija annetaan perinteisten arvojen edistämiselle, klassikkofilmatisoinneille, historiallisille ja suurmieselokuville sekä isänmaallisuuskasvatukselle.

Suositeltujen teemojen joukossa kiinnostavia ovat:

  • "Historian väärennösyritysten vastustaminen. Venäjän rauhanturvaamistehtävä."
  • "Venäjä on moderni, vakaa ja turvallinen valtio, joka tarjoaa mahdollisuudet kehitykselle ja itsensä toteuttamiselle."
  • "Vähä-Venäjä [lue: Ukraina] Venäjän historiallisena alueena."
  • "Yhteiskunnan yhdistyminen armeijan tueksi."
  • "Natsismin ja fasismin nykyaikaisten ilmenemismuotojen vastustaminen. Venäläisten sotilaiden sotilaallisen erikoisoperaation aikana osoittaman sankaruuden ja epäitsekkyyden popularisointi."
  • "Anglosaksisen maailman maiden uuskolonialistinen politiikka. Euroopan rappeutuminen. Moninapaisen maailman muodostuminen."

Luvassa näyttäisi olevan ainakin sotaelokuvia. "Natsismista, fasismista ja anglosakseista" saa ehkä kursittua kokoon agenttiseikkailun. "Euroopan rappeutuminen" on varmaan kovaa pornoa, uskoo Venäjän uutiset.

Artjomovskissa on asunnoissa viisi astetta pakkasta

Siperialaisessa Artjomovskin taajamassa asunnot ovat lauantaista lähtien olleet vailla lämmitystä, kertoo Komsomolskaja pravdan Irkutskin painos. Ulkona on 40 ja sisällä 5 astetta pakkasta.

Irkutskin alueen Bodaibon piirin Artjomovskin taajamassa 13 kunnallista asuintaloa jäi vaille lämmitystä vesijohdon rikkoutumisen takia. Osa pattereista on haljennut ja ihmiset yrittävät lämmittää asuntojaan sähkölaitteilla. Lämpötila huoneissa laskee silti pakkasen puolelle, ja ylikuormittuneet sähköjohdot iskevät kipinöitä. Taajamaan on julistettu hätätila, ja paikallinen kunnanjohtaja on pidätetty. Onnettomuuden syyksi väitetään syksyllä tapahtunutta lämpöyhtiön vaihtamista.

Ihmiset eri puolilla Venäjää valittavat asuntojensa kylmyyttä sekä ongelmia sähkön- ja vedenjakelussa, kertoo Telegram-kanava Mozhem objasnit. Tambovilaiset ovat kuudetta päivää ilman lämmintä vettä ja sähköä. Omskissa ollaan ulkovaatteet päällä sisällä, ja Bashkiriassa ihmiset osoittavat mieltään lämmönjakelun puutteellisuuden takia. Monet valittavat, että asunnoissa ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin kylmä.

Samaan aikaan Venäjän televisiossa kerrotaan eurooppalaisten paleltuvan venäläisen energian puutteen takia.

Venäjän uutiset

Aunukselaiset kaipaavat ruumishuonetta

Karjalan Aunuksen asukkaat haluavat uuden ruumishuoneen, kertoo Telegram-kanava 7x7. Kaupungin raunioituneeseen ruumiiden säilytyspaikkaan on kiinnittänyt huomiota Kremlin "liberaalin" apupuolueen Jablokon edustaja Emilija Slabunova.

Aunuksenkarjalaisten "pääkaupungin" ruumishuone on rakennettu vuonna 1965, ja se on saavuttanut elinkaarensa pään. Karjalan tasavallan terveysministeriö lupasi asukkaille uuden ruumislaboratorion vuonna 2020, jos sitä varten saadaan Venäjän hallituksen rahoitus. Toistaiseksi tarvittavaa 40 miljoonan ruplan summaa ei kuitenkaan ole löytynyt.

Jabloko on tehnyt esityksen uuden ruumishuoneen rahoituksen myöntämiseksi tasavallan ensi vuoden budjetista. Tiloja vainajille kaivataan kuitenkin myös Suojärven, Karhumäen, Puutosin, Louhen, Mujejärven ja Kemin piireissä. Ruumiiden käsittelyn nykyaikaistamiseen tarvitaan tasavallassa noin 250 miljoonaa ruplaa.

Ruumishuone on ainoa, mikä kuolevan maaseutupaikkakunnan asukkaita odottaa. Valitettavasti siihen tarvittavat varat syö nyt Ukrainaan lähettävä tykinruoka, arvelee Venäjän uutiset.

Propagandistit valmistautuvat Haagin tuomioistuimeen

Valtion propagandakanavat ovat alkaneet valmistaa venäläisiä Haagin sotatuomioistuimeen, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Tappiota seuraavasta oikeudenkäynnistä varoittaa Russia Todayn päätoimittaja Margarita Simonjan.

Simonjanin mukaan tappion tullen oikeudenkäynti Haagissa odotaa jopa Kremlin talonmiestä: "Mitä siitä, jos vielä yksi Kiovan kaupunginosa jää ilman sähköä? Maamme katastrofin mittakaavaa, jos onnistumme häviämään, on mahdotonta edes kuvitella", sanoo Simonjan toisen propagandistin Vladimir Solovjovin ohjelmassa.

Simonjan vahvistaa oletuksen, että Ukraina voi vallata Krimin takaisin. Hän käytännössä myöntää, että Venäjä ei kykene tekemään vastarintaa Ukrainan armeijalle taistelukentällä. Juuri tämän vuoksi Venäjä pommittaa maan siviili-infrastruktuuria: "He valmistautuvat valloittamaan meiltä Krimin, ja me teemme vain sitä, mihin pystymme tässä tilanteessa: pommitamme Ukrainaa päivästä toiseen. Pommitamme heidän infrastruktuuriaan." 

Propagandisti uskoo, että paluuta ei ole, ja että on välttämätöntä jatkaa loppuun saakka. Ukrainan infrastruktuuri auttaa maata etenemään "Venäjän alueelle", eikä sotatuomioistuinta silti voida välttää. Solovjov puolestaan uskoo, että mitään oikeudenkäyntiä ei tule, koska siinä tapauksessa "koko maailma muuttuu tuhkaksi".

Venäjän propagandistit ja vallanpitäjät ovat alkaneet muuttaa puhetapaansa Ukrainan sodassa koettujen suurten tappioiden jälkeen. Presidentti Putin on antanut valtion tiedotusvälineille luvan myöntää tappiot, koska liian optimistisen propagandan pelätään heikentävän venäläisten luottamusta. Televisiossa ei silti vieläkään puhuta suoraan tappioista, vaan niitä kutsutaan "manöövereiksi", "uudelleenryhmittymiseksi" ja "ovelaksi suunnitelmaksi". Venäjän johto on alkanut sinnikkäästi vaatia Ukrainan hallitusta aloittamaan rauhanneuvottelut.

Politologi Tatjana Stanovajan mukaan syyskuusta lähtien ihmiset ovat alkaneet ensimmäistä kertaa pohtia Venäjän mahdollista tappiota: "He eivät ymmärrä, miten Venäjä voisi selviytyä tästä konfliktista tuhoutumatta. Venäläiset ovat hyvin huolissaan, sillä he uskovat, että odotettavissa on katastrofi."

Venäjän uutiset

tiistai 29. marraskuuta 2022

Mies pidätettiin Stalinin ja Hitlerin vertaamisesta

Poliisi on pidättänyt siperialaismiehen Stalinin ja Hitlerin järjestelmien vertaamisesta, kertoo verkkolehti The Insider. Epäilty rikos on tapahtunut viisi vuotta ennen rangaistuksen määräävän lain säätämistä.

Nizhnevartovskilaista Aleksandr Koroljovia syytetään hänen vuonna 2017 Internetissä julkaisemastaan tekstistä, jossa hän vertaa Josif Stalinin ja Adolf Hitlerin poliittisia järjestelmiä. Syytteen perusteena on hallintolain pykälä, joka kieltää Neuvostoliiton ja natsi-Saksan julkisen samastamisen.

Venäjän duuma hyväksyi asiaa koskevan lain huhtikuussa 2022. Kyseisestä rikkomuksesta on määrätty 1000-2000 ruplan sakko tai 15 päivää hallinnollista arestia.

Oppositiopoliitikko Leonid Gozman pidätettiin elokuussa saman pykälän perusteella. Syytteen nostamisen aiheena oli julkaisu, jossa Gozman kirjoitti, että Hitler edusti absoluuttista pahuutta, mutta Stalin oli vielä pahempi. Poliitikon mukaan Neuvostoliiton sisäministeriö NKVD oli kauhempi kuin natsien SS, "koska tshekistit tappoivat omiaan". Syyskuussa hänet pidätettiin uudelleen saman pykälän nojalla. Tällä kertaa syynä oli vuonna 2013 julkaistu teksti, jossa Gozman vertasi Neuvostoliiton vastavakoiluorganisaatio Smershiä SS-joukkoihin.

Venäjän uutiset

Rotta puri lasta poliklinikalla

Rotta hyökkäsi pojan kimppuun siperialaisella poliklinikalla, kertoo uutissivusto SibMedia. Tapaus sattui viime viikolla Irkutskin alueen Bodaibon kaupungissa.

14-vuotias koululainen tuli poliklinikalle hakemaan todistusta. Astuessaan sisään hän tunsi jonkin putoavan katosta hänen takkinsa huppuun. Kun poika alkoi ravistella huppua, hän tunsi äkkiä kipua.

Kävi ilmi, että poikaa oli purrut rotta. Eläin tunkeutui sisään kauluksesta, raapi kynsillään selkää ja vartaloa ja juoksi karkuun.

Teinille annettiin ensiapua: hänen haavansa pestiin ja sidottiin ja hänelle annettin rokotus raivotautia vastaan. Koululainen tuntee nyt olonsa normaaliksi.

Venäjän uutiset

Duumassa vaaditaan demokratian lopettamista

Venäjän duuman kulttuurivaliokunnan varapuheenjohtaja Jelena Drapeko vaatii "demokratian" ja "suvaitsevaisuuden" lopettamista, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Hänen mielestään vallanpitäjien tulisi suhtautua ankarammin niihin, jotka ovat eri mieltä Ukrainan sodasta.

Oikeudenmukainen Venäjä -puoluetta edustavan Drapekon mukaan valtio suhtautuu liian lojaalisti "liberaaleihin" ja antaa heidän vapaasti ilmaista oman mielipiteensä: "Me vielä jotenkin arkailemme, yritämme olla loukkaamatta ja koskematta heidän oikeuteensa ajatella vapaasti. Meillä on Venäjällä sellainen demokratia, sellainen suvaitsevaisuus, että mielestäni se on aika lopettaa."

Edustajan mielestä sodan vastustajat eivät rakasta isänmaataan. Hän vertaa heitä sisällissodan jälkeisiin valkoisiin emigrantteihin ja sanoo historian toistavan itseään. Drapeko arvostelee erityisesti sodan takia Venäjältä lähteneitä taiteilijoita. Hänen mukaansa niihin, jotka katuvat ja haluavat palata kotimaahansa, tulee suhtautua ankarasti. Tällaisia ihmisiä kohtaan ei voi olla "ystävällinen ja ymmärtäväinen", koska kyseessä on "sota-aika". Heille voi antaa anteeksi vasta sodan jälkeen, jos Venäjä saavuttaa tavoitteensa Ukrainassa.

Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen maassa on säädetty rangaistukset armeijaa koskevien "väärennösten" levittämisestä. Venäläisiä on kielletty kutsumasta sotaa sodaksi ja heidät on määrätty käyttämän vain puolustusministeriön antamia tietoja sotatoimista. Maalis-marraskuussa tuomioistuimiin on toimitettu yli 5000 tutkintapöytäkirjaa "armeijan halventamisesta". Hallinnollisten tapausten lisäksi on aloitettu yli sata rikosjuttua, joissa syytettyjä uhkaa 3-15 vuoden vankeustuomio.

Venäjän uutiset

maanantai 28. marraskuuta 2022

Kaatuneiden äidit saivat pyyhkeitä ja kakkua

Kurskin alueella piirijohtaja toi Ukrainassa kaatuneiden äideille pyyhkeitä ja kakkua, kertoo Telegram-kanava 7x7. Lgovin piirin päämies Sergei Korosteljov juhlisti näin Venäjällä eilen vietettyä äitienpäivää.

Piirijohtajan mukana oli tietysti myös valokuvaaja, ja pyyteettömästä tempauksesta kirjoitettiin juttu hallinnon V kontakte -sivulle. Kommenteissa kiiteltiin huomionosoitusta, mutta paikallisen median sivuilla kiittämättömät ja kyltymättömät pitivät lahjaa vähäarvoisena. Sittemmin juttu katosi V kontaktesta.

Vaatimattoman virkamiehen epäonneksi juttu ei jäänyt tähän. Aluehallinnon lehdistötoimistosta ilmoitettiin Tassille, että piirihallinnon päätös lahjoittaa "sotilaallisessa erikoisoperaatiossa" kuolleiden äideille pyyheliinoja on "esimerkki moraalisten ja eettisten normien noudattamatta jättämisestä".

"Yritystä tukea äitejä sanelevat ehkä positiiviset motiivit, halu tukea perheitä, mutta tämä piirin johtajan henkilökohtainen aloite on johtanut päinvastaiseen tulokseen. Tällaista leväperäistä suhtautumista korvaamattoman menetyksen kokeneisiin ihmisiin ei voida hyväksyä. Piirin johtajan on tehtävä johtopäätökset ja estettävä vastaavanlainen välinpitämättömyys sekä viranomaisia kokonaisuudessaan diskreditoivat toimet." [Venäjän uutiset valittaa kapulakielensä ruosteisuutta.]

Lehdistötoimiston mukaan "Kurskin alueen hallinnon edustajat ovat aina valmiita antamaan kaiken tarvittavan tuen perheille, jotka ovat menettäneet läheisensä sotilaalliseen erikoisoperaatioon osallistumisen seurauksena, ja he tapaavat pian Lgovin piirin äitejä."

Venäjän uutiset

Rogozinille ei venäläinen kelpaa

Venäjän sotateollisuuden entinen päällikkö Dmitri Rogozin "taistelee Natoa vastaan" vihollisen varusteissa, kertoo Telegram-kanava Mozhem objasnit. Hänen vaatetuksensa ja aseensa maksavat noin miljoona ruplaa.

Putinin pellenä tunnettu Rogozin viettää nykyään aikaa Ukrainassa "neuvonantajaryhmän johtajana". Hänen "epäisänmaallisiin" varusteisiinsa ovat ensimmäisinä kiinnittäneet huomiota venäläiset sotabloggarit.

Telegram-kanavan mukaan Rogozin on pukeutunut itävaltalaiseen Carinthia-takkiin (hinta ennen liikekannallepanoa 80 000 ruplaa). Hänellä on turkkilainen Bikatex-luotiliivi. Liiveissä on saksalaisen MP5-konepistoolin panosvyö ja belgialais-amerikkalaisen FN SCAR-rynnäkkökiväärin lippaat. Aseiden hinnat alkavat 350 000 ruplasta.

Rogozhin poseeraa myös amerikkalaisen AR15-rynnäkkökiväärin ja Glockin näköisen pistoolin kanssa. Hänen kenkänsä ovat slovakialaiset Zephiret (alkaen 25 000 ruplaa). Venäläisistä varusteista Rogozinille on kelvannut vain Armokomin kypärä (alkaen 120 000).

Satusedän horinoita voi seurata hänen Telegram-kanavallaan.

Venäjän uutiset

Uudet Mosset kootaan, puretaan ja kootaan uudelleen

Moskvitshin "uudet mallit" kootaan ja puretaan osiksi Kiinassa ja kootaan uudestaan Venäjällä, kertoo autolehti Za ruljom Youtube-kanavallaan. Kiinalainen pieni katumaasturi voidaan näin esittää venäläisen autoteollisuuden "uutena saavutuksena".

Entinen Renaultin Moskovan-tehdas on nykyään pääosin tyhjillään. Käytössä on vain yksi linja, jolla on hiljattain alettu koota "uutta" Moskvitsh 3:sta, joka tosiasiassa on kiinalainen JAC

Kokoonpano tapahtuu suurista komponenteista Semi Knocked Down -menetelmällä, jota voidaan kutsua myös nimellä Disassembled Knocked Down. Autot kootaan kokonaan Kiinassa, puretaan paloiksi ja kuljetetaan Venäjälle, jossa ne kootaan uudestaan. Valmiiseen koriin kiinnitetään etu- ja takajousitus, moottori, voimayksikkö, pakoputkisto, bensatankki ja pyörät. Autot liikkuvat linjalla työnnettävillä kärryillä. Lopuksi merkitään valmistenumero ja kiinnitetään Moskvitshin merkit.

Auton hinnaksi Za ruljom arvioi kaksi miljoonaa ruplaa eli päivän kurssilla noin 31 500 euroa. Kaikilla herkuilla hinta lienee 2,2-2,4 miljoonaa. Auto ei ole halpa, mutta halpoja autoja ei Venäjällä lehden mukaan tule enää olemaan. Vastaava kiinalainen JAC JS4 2022 maksaa Kiinassa 18 770 dollaria.

Venäjän uutiset

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Homofobia ei lisää syntyvyyttä

Venäjällä vallitseva homofobia ei ole lisännyt syntyvyyttä vallanpitäjien toiveiden mukaisesti, kertoo verkkosivusto Jesli byt totshnym. Venäjä on Euroopan homovihamielisin maa, mutta syntyvyydeltään vain eurooppalaista keskitasoa.

Venäjän duuma hyväksyi 24. marraskuuta lain "ei-perinteisten sukupuolisuhteiden propagandan" täydellisestä kieltämisestä. Lainsäätäjien mukaan tällaiset suhteet muodostavat uhan maan väestörakenteelle ja perhearvoille. Laki kieltää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen esittämisen positiivisessa valossa kirjallisuudessa, elokuvissa, mainonnassa, Internetissä ja muissa julkisissa yhteyksissä.

Venäjä on vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan Euroopan HLBT-vihamielisin maa. Koko maailman vertailussa se sijoittuu keskivaiheille Ruotsin ja Iranin väliin. Venäjän uusi "homopropagandalaki" lisää homofobiaa entisestään ja tekee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajista käytännössä lainsuojattomia. Viharikosten määrä on ollut kasvussa vuodesta 2013, jolloin hyväksyttiin edellinen, alaikäisiin kohdistuvaa "propagandaa" koskeva laki.

Venäjän demografinen kehitys ei suuresti poikkea muusta Euroopasta. Syntyvyydeltään maa on eurooppalaista keskitasoa. Huhtikuussa 2022 Venäjällä syntyi alle 100 000 lasta, mikä on vähiten sitten 1940-luvun. Vuosisadan loppuun mennessä maan väestö laskee YK:n arvion mukaan nykyisestä 147 miljoonasta 112 miljoonaan ihmiseen.

Perinteisiä perhearvoja ei Venäjällä myöskään ole enempää kuin lännessä. Yksin elävien ja lapsettomien määrä kasvaa. Naimisiin mennään ja lapsia synnytetään entistä myöhemmin. Avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten osuus on Venäjällä osin lainsäädännöllisistä syistä puolet pienempi kuin EU-maissa. Eniten lapsia syntyy avioliiton ulkopuolella Ranskassa, Ruotsissa ja Tanskassa, mutta niissä myös syntyvyys on korkeampi kuin Venäjällä. Avioerojen määrässä Venäjä on maailman kärkimaita Puerto Ricon ja Valko-Venäjän jälkeen.

Homofobia ja homovastaiset lait eivät tilastojen valossa lisää syntyvyyttä tai perinteisiä perhearvoja. Ne eivät vähennä HLBT-ihmisten määrää, mutta vaarantavat heidän turvallisuutensa ja pakottavat heidät piiloutumaan. Venäjällä seksuaalisen suuntautumisensa salaa arviolta 92 % seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajista eli noin 3,4 miljoonaa ihmistä.

Venäjän uutiset

lauantai 26. marraskuuta 2022

"Venäjä on saavuttanut digisuvereniteetin"

Digikehitysministeri Maksut Shadajevin mukaan Venäjä on saavuttanut "digisuvereniteetin", kertovat talouslehdet Kommersant ja RBK. Itsemääräämisoikeuden takaa ulkomaisten IT-yhtiöiden vetäytyminen maasta.

Jakutskin digifoorumissa puhuneen Shadajevin mukaan "jos puhumme digitaalisesta itsemääräämisoikeudesta, niin olemme jo saavuttaneet sen, koska ulkomaiset yritykset ovat poistuneet Venäjän markkinoilta. Meidät on nyt jätetty omillemme. Tässä mielessä meidän on pakko tehdä välttämätön läpimurto, sillä se on ainoa mahdollisuus."

Ministerin mielestä Venäjän IT-alalla on potentiaalia ja sen tehtävänä on täyttää tyhjiksi jääneet markkinat. Hänen mukaansa vain 20 prosentilla taloudessa käytettävistä ohjelmistoista on kotimainen vastine, joten tekemistä alalla tulee riittämään.

Ulkomaiset IT-yritykset ovat vetäytyneet Venäjältä maan hyökkäyssodan ja länsimaiden asettamien pakotteiden seurauksena. Presidentti Putinin mukaan tämä auttaa maata vapautumaan "nöyryyttävästä" ja "vaarallisesta" riippuvuudesta ulkomaisesta teknologiasta. Kauppa- ja teollisuusministeri Denis Manturov on ilmoittanut, että "täysin markkinalähtöisestä teollisuuspolitiikasta on siirryttävä teknologisen itsemääräämisoikeuden takaavaan politiikkaan".

Asiantuntijoiden mukaan kotimaisten ohjelmistojen kehittämiseen menee vuosia, ja kaikki riippuu pakotteiden mahdollisesta tiukentumisesta. Kyberturvatyökalujen tilaajat ovat jo törmänneet hintojen nousuun ja tuotteiden keskeneräisyydestä johtuvaan toimitusten viivästymiseen.

Venäjän uutiset

Kadyrovin pojalla on 1,4 miljoonan dollarin kello

Tsetshenian johtajan Ramzan Kadyrovin 15-vuotiaalla pojalla Adamilla on 1,4 miljoonan dollarin arvoinen rannekello, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Kelloon ovat kiinnittäneet huomiota vangitun oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kannattajat.

Arvokas kello Tshetshenian johtajan Ramzan Kadyrovin pojan ranteessa näkyy kamppailu-urheilija Abdurahman Dudajevin Instagramissa julkaisemassa valokuvassa. Audemars Piguet -merkkinen kello maksaa 1,4 miljoonaa dollaria eli noin 85 miljoonaa ruplaa. Adam Kadyrovilla on kuvassa myös 170 000 ruplan hintainen Louis Vuitton -laukku ja 30 000 ruplan Burberry-paita. Keskimääräinen kuukausipalkka Tshetsheniassa on 32 000 ruplaa.

Navalnyin tiimin jäljittämä Ramzan Kadyrovin kellokokoelma maksaa noin 500 miljoonaa ruplaa. Kelloista kallein on 187 miljoonan arvoinen sveitsiläinen Franck Muller Aeternitas Mega. Adamilla on aiemmin havaittu 3,7 miljoonan Rolex ja 30 miljoonan Richard Mille.

Ramzan Kadyrovilla ja hänen vaimollaan Mednillä on 14 lasta. Presidentti Putin myönsi Mednille marraskuussa "sankariäidin" arvonimen. 23-vuotias tytär Aishat toimii tasavallan kulttuuriministerinä. Alaikäisistä pojista vanhimmat ovat Kadyrovin mukaan osallistuneet Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa.

Venäjän uutiset

Putin "lohdutti" kaatuneiden äitejä

Putin vakuuttaa Ukrainassa kaatuneiden sotilaiden äideille, että heidän lapsensa olisivat kuolleet joka tapauksessa, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Presidentti puhui perjantaina Novo-Ogarjovossa järjestetyssä tapaamisessa "sotilaiden äideille", jotka koostuivat lähinnä Yhtenäinen Venäjä -puolueen ja Kremliä tukevan Venäjän kansanrintaman jäsenistä sekä hallituksen virkailijoista. Tunnin pituisesta tapaamisesta seitsemän minuuttia oli omistettu "äideille" ja loput 56 minuuttia Putin puhui Ukrainan "denatsifioinnista", USA:sta ja Natosta, toteaa Telegram-kanava 7x7. Tapaamisen selostus löytyy Kremlin sivuilta.

"Kaatuneen äidiksi" esitellylle naiselle puhuessaan Putin totesi, että "kaikki me olemme kuolevaisia", ja "tästä maailmasta lähteminen on väistämätöntä". Kysymys on siitä miten me olemme eläneet. Joistakin ihmisistä ei voi sanoa, ovatko he eläneet vai eivät, niin huomaamatonta on heidän elämänsä.

Liikenneonnettomuuksissa kuolee noin 30 000 ihmistä, ja saman verran kuolee alkoholiin, totesi Putin. Hänen mukaansa "kaatuneen äidin" poika on elänyt, hänen tavoitteensa on saavutettu. "Tämä tarkoittaa, että hän ei ole kuollut turhaan", sanoi presidentti. Uutistoimisto Tass kertoo, että kyseinen nainen on Nina Pshenitshkina, jonka poika kuoli Donetskin alueella jo vuonna 2019. 

Aiemmin Irkutskin alueen kuvernööri Igor Kobzev ilmoitti kaatuneiden äideille, että heidän lapsensa "kuuluvat valtiolle". Tulan alueella piirihallinnon johtaja kehotti opiskelijoita "kokemaan tämän" paljastaessaan muistolaattaa Ukrainassa kuolleelle sotilaalle.

Venäjän uutiset

"Eikö Neuvostoliitossa ollut sateenkaarta?"

Kun patriootit ovat nielleet liikaa zombipropagandaa, he alkavat oksentaa sitä ihmisten päälle, kertoo Telegram-kanava Solovjinyi pomjot. Moskovassa nainen raivostui kaupan syntymäpäiväilmapallosta, koska siinä oli sateenkaaren värit. Hänen mielestään kyse oli "HLBT-propagandasta".

Nainen: Kuvaan ja lähetän kaikkiin instansseihin!

Myyjä: Kuvatkaa vaan. Eikö Neuvostoliitossa ollut sateenkaarta ilman hinttejä? Eikö ollut värejä?

Nainen: Voi, mitä minulle kerrotte? Minä olen elänyt pitkän elämän! Ja te kerrotte minulle jostain sateenkaaresta.

Myyjä: Kirjottakaa, lähettäkää kaikkiin instansseihin. Jokainen näkee maailman oman turmeltuneisuutensa mukaisesti.

Nainen: Mitä turmeltuneisuudella on tässä tekemistä? Minä en mitenkään voi olla hinttari!

Myyjä: Miksi sitten ylipäätään ajattelette sitä?

Nainen: Miten voin olla ajattelematta, jos sitä on joka puolella. Joka puolella!

Myyjä: Te siis katsotte sellaisia asioita. Ei ole meidän vikamme, että koko maailma on kuin hullujenhuone.

Nainen: Minua tämä yksinkertaisesti vain oksettaa. Oksettaa!

Myyjä: No mitä se meille kuuluu?

Telegram-kanava kehottaa "kaikkiin instansseihin" kuvia lähettäviä muistamaan myös mielisairaalan. "Pelottaa ajatella, mitä he aikovat tehdä tavalliselle sateenkaarelle taivaalla."

Venäjän uutiset

Englannin opettaja tuomittiin "armeijan halventamisesta"

Sodanvastaisten puheiden takia erotettu nizhninovgorodilainen opettaja on paennut Venäjältä, kertovat Telegram-kanava 7x7 ja Radio Svoboda. Tshuvassiassa kerätään rahaa hänen sakkojensa maksua varten.

Nizhni Novgorodissa englannin opettajana työskennellyt Olga Lizunkova keskusteli liikekannallepanon julistamisen jälkeen opiskelijoidensa kanssa. Lizunkova kehotti opiskelijatyttöjä olemaan päästämättä poikaystäviään sotaan. Opettajan mukaan jopa vankila on parempi kuin kuolema tykinruokana juoksuhaudassa. Hän vertasi Putinia Hitleriin ja kutsui tätä "hulluksi ukoksi" ja "vanhaksi sekopääksi".

Yksi opiskelijoista teki opettajasta ilmiannon vararehtorille, joka kääntyi poliisin puoleen. Lizunkova joutui eroamaan virastaan ja tuomioistuin määräsi hänelle 30 000 ruplan sakon "armeijan halventamisesta". Oikeudessa kerrottiin, että opettaja oli sanonut Venäjän häviävän sodan ja uhkailevan muita maita aseilla ja energiatoimitusten katkaisemisella. Hän oli muka kehottanut heittämään polttopulloja kutsuntatoimistoihin, minkä Lizunkova kieltää.

Lizunkova myi lokakuun lopussa perintönä saamansa asunnon ja matkusti Kazakstaniin. Hän ei ole vielä löytänyt uutta työpaikkaa, mutta suorittaa Tesol-todistusta ja antaa etäopetusta. Ystävät Tshuvassiassa keräävät rahaa hänen sakkojensa maksamiseksi.

Aiemmin Penzassa oikeus tuomitsi armeijan halventamisesta viiden vuoden ehdolliseen vankeuteen englannin opettaja Irina Genin. Venäjän hyökkäyssodan tuominnut opettaja oli myös joutunut oppilaidensa ilmiannon kohteeksi.

Venäjän uutiset

perjantai 25. marraskuuta 2022

Buddhalaiset pyytävät Putinilta polttopuita

Buddhalaisten johtaja Damba Ajushejev pyytää presidentti Putinilta polttopuita Venäjän hyökkäyssotaan mobilisoitujen perheille, kertovat Telegram-kanava 7x7 ja Radio Svoboda. Ajushejev esitti pyyntönsä Putinin hallintopäällikölle Anton Vainolle presidentin uskontoneuvoston videokokouksessa.

Burjatian hallitus lupasi lokakuun alussa hankkia mobilisoitujen perheille 10-20 kuutiometriä halkoja. Ajushejevin mukaan tasavallan päämies Aleksei Tsydenov ei suhtaudu tehtävään vakavasti, ja apua saadakseen perheiden täytyy käydä hankalaa paperisotaa. Ajushejev esittää erityisen halkojen myöntämistä valvovan elimen perustamista, sillä "Siperiassa pakkaset ovat jo alkaneet".

Presidentti Putin on valitellut sitä, miten Eurooppa kärsii Venäjää vastaan asetetuista pakotteista: "Ihmiset joutuvat hankkimaan talveksi polttopuita kuten keskiajalla." Samaan aikaan mobilisoitujen burjaattien perheet eivät saa heille luvattuja halkoja. Polttopuita on luvattu myös Karjalan tasavallassa, ja Tuvassa annetaan lisäksi lammas. Sahalinilla sotilaiden perheet joutuvat tyytymään viiteen kiloon pakastekalaa.

Venäjän uutiset

FSB:n tappamat "sabotoijat" olivat airsoft-pelaajia

Venäjän tiedotusvälineet kertoivat keskiviikkona, että turvallisuuspalvelu FSB on eliminoinut kolme ukrainalaista sabotööriä, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Turvallisuusviranomaisten mukaan he valmistautuivat hyökkäämään maiden rajalla sijaitsevan Voronezhin alueen energialaitoksiin.

Moscow Timesin toimittajat ovat löytäneet kaksi FSB:n tappamaa "sabotööriä" sosiaalisesta mediasta. Molemmat olivat voronezhilaisia airsoft-harrastajia, jotka ovat osallistuneet tietokonepeli Stalkerin innoittamiin roolipeleihin. Julkaisun lähteet Voronezhissa vahvistavat tiedon.

Toinen kuolleista on nimeltään Vladimir Kotovski. Toisesta tiedetään salanimi Stalker Fosgen. Sivujensa perusteella he olivat tietokonepeli Stalkerin harrastajia. Stalker Fosgeniksi kutsutun miehen vaatteet ovat valokuvissa samanlaiset kuin FSB:n kuvaamalla videolla. Hänen airsoft-kiväärin myynti-ilmoituksessa näkyvä huoneensa vastaa FSB-videolla näytettyjä tiloja.

FSB:n kuvaamassa videossa näkyy muistikirja, jossa on otsikko "Svoboda-ryhmän henkilöstöluettelo", sekä lippu, jossa on vihreästä suden päästä ja sanasta Volja ("Vapaus") koostuva tunnus. Pelaajayhteisön jäsenten mukaan tunnus kuuluu ukrainalaisen Stalker-tietokonepelin Svoboda-ryhmälle.

Rossija 1 -kanavan uutislähetyksessä tapettuja kutsuttiin ukrainalaisiksi terroristeiksi. Svoboda-ryhmän lipun sanottiin olevan "Euromaidanin siviilisektorin" perustaman äärioikeistolaisen ja kansallismielisen Volja-puolueen symboli. Uutislähetyksen toimittajan mukaan "tällaisia lippuja oli äärioikeistolla Kiovan mielenosoituksissa. On muutenkin selvää, kuka oli heidän tilaajansa."

Moscow Timesin keskustelukumppanin mukaan tapettuja pidettiin airsoft-piireissä "omituisina hahmoina". "Fosgen oli anarkisti, kapinallinen ja tuki Ukrainaa. Hän sai monta kertaa pelikiellon sääntöjen rikkomisesta. Kotovski oli tavallinen teknikko, ahkera työntekijä, jolla oli omat suunnitelmansa elämässä. Hän oli Navalnyin kannattaja", sanoo lähde.

Venäjän uutiset

Ministerin poika söi sammakon

Venäjään kuuluvan Tshuvassian digikehitysministeri Kristina Mainina on eronnut virastaan, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Ministerin kouluikäinen poika oli uhannut "tekevänsä jotakin" ja julkaissut videon, jossa hän puree pään irti sammakolta.

Telegram-kanava Bazan mukaan ministeri Maininan yhdeksäsluokkalainen poika Robert julkaisi sunnuntai-iltana viestin, jossa hän ilmoitti "tekevänsä pian jotain". Poika oli yrittänyt tahria kasvonsa vereen ja näytti videolla, miten hän syö raakaa lihaa ja puree irti sammakon pään.

Robertin viestit nähnyt luokkatoveri kertoi niistä äidilleen. Seuraavana päivänä tämä ilmoitti asiasta poliisille, joka teki kotietsinnän Maininien asunnossa. Pojalta löytyi muki, haarukka ja lusikka, joissa oli hakaristi ja muita natsisymboleja sekä kansallisbolshevikki Eduard Limonovin kirja.

Maininan mukaan hänen poikansa ei ole suunnitellut mitään ja yritti vain "kehuskella" epäonnistuneella tavalla. Kupin ja ruokailuvälineet vanhemmat olivat ostaneet "harvinaisuuksina" kirpputorilta. Poika on nyt väliaikaisesti erotettu koulusta ja psykologit työskentelevät hänen kanssaan. Entinen ministeri kehottaa pidättymään Robertin vainoamisesta, koska "heillä on nyt oikeasti vaikeaa".

Tshuvassian päämies Oleg Nikolajev tukee Maininan päätöstä ja valittelee "pätevän asiantuntijan" menetystä. Eropäätöksen perusteena on hänen mukaansa "Tshuvassian hallituksen maineen varjelu" ja "halu antaa enemmän aikaa pojalle ja perheelle".

Tällaisia ovat nykyään Venäjän uutiset.

Joka kuudes kirja on samizdatia

Venäjällä tänä vuonna myytävistä kirjoista 15 % on paperilla tai Internetissä julkaistuja omakustanteita, kertoo talouslehti RBK. Omakustanteista käytetään Venäjällä nimitystä samizdat, joka tuo ikävästi mieleen Neuvostoliitossa harjoitetun sensuurin.

Venäjän suurimpiin kuuluvan kirjankustantajan Eksmo-AST:n johtajan Oleg Novikovin mukaan omakustanteita myydään tänä vuonna ehkä kolmella tai neljällä miljardilla ruplalla. Neljän-viiden vuoden kuluttua niiden myynti saattaa kasvaa kymmeneen miljoonaan.

Kirjoja myydään tänä vuonna Venäjällä noin 200-250 miljoonaa kappaletta. Omakustanteiden osuus on siitä 10-15 %, arvioi Novikov. Rahassa laskettuna siivu on kuitenkin pienempi, 3-4 %, koska omakustanteiden hintataso on alhaisempi ja monet niistä annetaan luettavaksi ilmaiseksi. Tulevaisuudessa tällä segmentillä on kuitenkin myös kaupallista potentiaalia.

Sähköisen kirjakauppa LitResin myynnistä jo 23 % tulee sen samizdat-alustalta. Sen julkaisujen määrä kasvoi alkuvuodesta 152 % ja uusien tekijöiden määrä 40 %. Samaan aikaan kaupallisten e-kirjojen myynti on jäänyt viime vuoden tasolle ja on nyt 15 % markkinoista. Kasvun pysähtymiseen vaikuttaa markkinointi- ja maksukanavien sulkeutuminen.

Samizdatin neuvostoaikaisen merkityksen paluusta kertoo verkkolehti The Moscow Times. Äskettäin hyväksytty "HLBT-propagandan" kieltävä laki uhkaa viedä markkinoilta suuren osan teoksista, joita jo nyt myydään "vain aikuisille". Eräs kirjapaino kertoo uudesta vaatimuksesta, jonka mukaan "ulkomaisten agenttien" kirjat pitää pakata läpinäkymättömään muoviin. Tämä koskee muun muassa Dmitri Bykovin, Dmitri Gluhovskin, Boris Akuninin ja Mihail Zygarin kaltaisten suosittujen kirjailijoiden teoksia.

Venäjän uutiset

"Kollektiivinen turvallisuusjärjestö on fiasko"

Armenian pääministeri Nikol Pashinjan kutsuu Kollektiivisen turvallisuuden järjestöä "fiaskoksi", kertoo verkkolehti The Moscow Times. Venäjän luomaan sotilasliittoon kuuluvat Armenian lisäksi Kazakstan, Kirgisia, Tadzhikistan ja Uzbekistan.

Pashinjan antoi lausuntonsa Jerevanissa pidetyssä sotilasliiton valtionpäämiesten huippukokouksessa. Putinin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan hän tarkotti "fiaskolla" Kollektiivisen turvallisuusjärjestön epäonnistumista Armenian ja Azerbaidzhanin välisessä konfliktissa.

Pashinjan kieltäytyi allekirjoittamasta kokouksen julkilausumaa, josta hänen mukaansa puuttuu "selkeä poliittinen arvio tilanteesta Armenian ja Azerbaidzhanin rajalla". Sitä voidaan pääministerin mukaan pitää "järjestön luopumisena liittolaisvelvoitteistaan, minkä Azerbaizhan tulkitsee vihreäksi valoksi hyökkäykselle".

Taistelut Armenian ja Azerbaidzhanin rajalla alkoivat uudelleen syyskuussa. Armenialaiset syyttivät azereja kaakkoisrajansa pommittamisesta ja azerit armenialaisia liikenneyhteyksien miinoittamisesta. Armenian pääministeri Nikol Pashinjan pyysi Kollektiivisen turvallisuuden järjestöltä sotilasapua sen peruskirjan mukaisesti, mutta järjestö ilmaisi vain "äärimmäisen huolestuneisuutensa".

Pashinjan jätti syyskuussa tapaamatta turvallisuusjärjestön pääsihteerin Stanislav Zasin ja matkusti sen sijaan New Yorkiin YK:n yleiskokoukseen, jossa hän neuvotteli Naton Jens Stoltenbergin kanssa. Armenian valtapuolue on ottanut esille kysymyksen turvallisuusjärjestöstä eroamisesta, ja maan asevoimat ovat kieltäytyneet yhteisistä sotaharjoituksista Kazakstanissa.

Venäjän uutiset

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Venäjä valjasti pesukarhun propagandavankkureihin

Venäjä käyttää Hersonin eläintarhasta varastettua pesukarhua sotapropagandassaan, kertoo verkkosivusto Medialeaks. Televisiokanava Rossija 1:n Kostroman aluetoimituksen mukaan eläin on nyt venäläissotilaiden lemmikkinä.

Pesukarhu varastettiin Hersonin eläintarhasta Venäjän armeijan vetäytyessä kaupungista. Siitä tuli heti Internet-ilmiö ja lukuisten vitsien sankari. Nyt Venäjän televisio yrittää markkinoida Hersoniksi nimettyä eläintä venäläisten "laskuvarjosotilaiden ja heidän voittojensa symbolina".

Kostroman alueuutisten juontajan mukaan Hersonista "evakuoitu" pesukarhu elää nyt laskuvarjosotilaiden kanssa juoksuhaudassa ja sillä on jopa oma Telegram-kanava. Eläin käy sotilaiden kanssa tiedusteluretkillä ja "kannustaa heitä uusiin voittoihin". Sotilaiden mukaan siitä on tullut heidän joukko-osastonsa "symboli ja perheenjäsen".

Podjom-verkkolehden mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole Hersonista varastettu eläin. Krimillä sijaitsevan Taigan-eläinpuiston johtaja Oleg Zubkov sanoo vieneensä Hersonin eläintarhasta seitsemän pesukarhua, jotka kaikki myös saapuivat perille: "En tiedä, mistä laskuvarjosotilaat ovat sen ottaneet. Kyseessä on jokin ylimääräinen pesukarhu."

Zubkovin mukaan pesukarhu tuntee olonsa epämukavaksi sotatoimialueella, ja olisi parempi antaa se eläintarhaan: "Pesukarhut tottuvat ihmisiin ja ruokkimiseen, ne sietävät erilaisia olosuhteita. Mutta tietenkään mikään eläin ei selviä taistelussa, ammuskelussa ja räjähdysten keskellä. Eläimellä on varmasti ikävät oltavat."

Venäjän uutiset

Venäläiset sanomalehdet ovat kuin Neuvostoliitosta

Venäläisiä sanomalehtiä on enää vaikeaa erottaa neuvostoliittolaisista, kertoo The Moscow Times Telegram-kanavallaan. Lehtien samankaltaisuuteen ovat kiinnittäneet huomiota BBC:n toimittajat.

Suositussa Moskovski komsomolets -lehdessä vaaditaan valtiollisen ideologian, Stalinin aikaisten Smersh-vastavakoilujoukkojen ja Neuvostoliitosta tutun koulupuvun palauttamista. Aikoinaan riippumaton Nezavisimaja gazeta kertoo kommunistipuolueen satavuotisjuhlasta ja sen kunniaksi järjestetystä autorallista, jonka tarkoituksena on kasvattaa isänmaallisuutta ja muistella Neuvostoliiton mahtavuutta.

Putinin suosikkilehti Komsomolskaja pravda on julkaissut useita presidentille omistettuja artikkeleita. Putin on parhaiden neuvostoperinteiden mukaisesti paljastanut Kuuban entisen johtajan Fidel Castron patsaan ja vihkinyt käyttöön kalkkunoiden jalostuskeskuksen. Kirsikkana kakussa on kauan sitten unohdetun defitsit ("tavarapula") -sanan ilmestyminen valtiolliseen Rossijskaja gazetaan.

Kremlissä ei selvästikään pidetä tällaisista vertailuista. Putinin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Nikita Hrushtshovin vertailu on presidentin tiedottajan mukaan "sopimatonta"

Venäjän uutiset

Aseellisten rikosten määrä on kasvanut lähes 30 %

Venäjän hyökkäyssota on lisännyt jyrkästi ampuma-aseiden, ammusten ja räjähteiden avulla tehtyjen rikosten määrää, kertoo verkkolehti The Moscow Times talouslehti RBK:hon viitaten. Aseellisia rikoksia tehtiin Venäjällä sisäministeriön mukaan tammi-lokakuussa viisi tuhatta, mikä on 29,7 % enemmän kuin viime vuonna.

Aseiden avulla tehtyjen rikosten määrä on kasvanut eniten Ukrainan rajalla sijaitsevilla Kurskin (+675 %) ja Belgorodin (+213,3 %) alueilla sekä Moskovassa (+203,2 %). Myös asevarkaudet ovat lisääntyneet (+12,6 %), mutta laittomaan asekauppaan liittyvät rikokset ovat vähentyneet (-7,3 %).

Sisäministeriön mukaan järjestäytyneiden rikollisryhmien tekemiä vakavia ja erityisen vakavia rikoksia oli tammi-lokakuussa 23 500, mikä on 21,5 % enemmän kuin viime vuonna. Rikosten kokonaismäärä on laskenut 1,7 %. Yli puolet kaikista rikoksista on omaisuusrikoksia: varkauksia, petoksia ja ryöstöjä. 

Venäjän uutiset

tiistai 22. marraskuuta 2022

Pääesikunnan eversti pidätettiin pesukoneen takia

Venäjän pääesikunnassa työskentelevä eversti on määrätty kotiarestiin lahjuksen vastaanottamisen takia, kertoo verkkolehti The Insider talouslehti Kommersantiin viitaten. Eversti Ivan Mertvishtshev oli vaatinut kutsuntatoimiston päälliköltä pesukonetta.

Mertvishtshevin oli määrä suorittaa tarkastus Ramenkin sotakomissariaatissa syksyn asevelvollisuuskutsuntoihin liittyen. Viikkoa ennen käyntiään hän soitti paikalliselle sotakomissaarille ja varoitti tulostaan. Samalla hän vihjasi olevansa tietoinen kutsuntoihin liittyvistä ongelmista ja löytävänsä varmasti jotain valittamista, vaikka paperit olisivatkin kunnossa.

Ongelman ratkaisuksi Mertvishstshev ehdotti, että sotakomissaari ostaisi hänelle 70 000 ruplan arvoisen pesukoneen. Tämä teeskenteli suostuvansa ehdotukseen, mutta teki kiristyksestä valituksen turvallisuuspalvelu FSB:hen. Turvallisuuspalvelun työntekijät hankkivat Mertvishtshevin haluaman pesukoneen, pyysivät everstiä noutamaan tilauksen ja pidättivät hänet.

Pääesikunnan työntekijää vastaan on nostettu syyte lahjuksen vastaanottamisesta ja kiristyksestä. Hän on myöntänyt syyllisyytensä.

Netissä kysellään, mistä FSB oli pesukoneen hankkinut, ja ei kai se ollut käytetty. Kotiarestin perusteella on syytä epäillä, että sotilastuomioistuin määrää everstille lievimmän mahdollisen rangaistuksen. Ehkäpä hänet lähetetään Ukrainaan hankkimaan pesukonetta?

Venäjän uutiset

Myymälävarkaudet lisääntyvät Venäjällä

Venäläiset varastavat yhä useammin ruokaa kaupoista, kertoo Telegram-kanava Vjorstka. Näpistyksestä pidätettyjen ja tuomittujen määrä on kasvanut alkuvuonna 17 %. Ilmiön syynä on ihmisten köyhtyminen.

Näpistykseksi katsotaan Venäjällä alle 2500 ruplan arvoisen tavaran anastus. Siitä tuomittiin oikeuslaitoksen tilaston mukaan tammi-kesäkuussa 67 113 henkilöä. Määrä on 17 % suurempi kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Suurin osa tapauksista on myymälävarkauksia ruokakaupoissa.

Vjorstkan tutkimien tapausten perusteella eniten varastetaan alkoholia, makkaraa, lihaa, voita ja makeisia. Rangaistukseksi tuomioistuimet määräväät etupäässä sakkoja tai enintään 15 vuorokauden arestirangaistuksia.

Syktyvkarissa paikallinen asukas sai neljä vuorokautta arestia 116 ruplan arvoisen voipaketin varastamisesta. Toinen syktyvkarilainen pidätettiin samaksi ajaksi, koska hän oli anastanut kaupasta 220 grammaa tomaatteja ja 300 grammaa kurkkuja. Domodedovossa asukas sai kaksi vuorokautta arestia 140 ruplan arvoisen makkarapötkön viemisestä. Gorno-Altaiskissa oikeus määräsi 20 tunnin työvelvollisuuden 157 arvoisen savustetun kinkun varastamisesta.

Eräissä tapauksissa tuomioistuimet ottavat huomioon lieventäviä asianhaaroja ja määräävät pienimmän mahdollisen rangaistuksen eli tuhannen ruplan sakon. 244 ruplan voipaketin varastanut usinskilainen nainen sai sakon, koska tuomari huomioi hänen "aineellisen ja perhetilanteensa, iän ja terveydentilan" sekä sen, että naista ei aiemmin ollut tuomittu oikeudessa.

Venäjän tilastokeskuksen Rosstatin mukaan joka kahdeksas venäläinen elää köyhyysrajan alapuolella. 17,6 miljoonan hengen kuukausitulot jäävät alle rajana pidetyn 14 000 ruplan eli 223 euron.

Näpistysten määrän lisääntyminen liittyy suoraan venäläisten elintason laskuun, sanoo taloustieteilijä Natalja Zubarevitsh: "Kyseessä on tyypillinen köyhtymisen seuraus, ja varkaudet tulevat lisääntymään." Sosiologi Iskander Jasavejevin mukaan taustalla voi olla muitakin syitä: "Voidaan olettaa, että se liittyy videovalvonnan yleistymiseen, lisääntyneeseen alkoholin käyttöön sekä väestön yleiseen köyhtymiseen.

Venäjän uutiset

Kreml kieltää puhumasta ulkomaille paenneista

Venäjän propagandavälineitä on kielletty kertomasta ulkomaille muuttaneista venäläisistä, kertoo verkkolehti The Moscow News. Kielto koskee myös ulkomaille siirtyneitä yrityksiä sekä konsulttipalvelujen mainontaa.

Verkkolehden lähteiden mukaan mainostajia on kielletty tarjoamasta entisiin neuvostotasavaltoihin tai Lähi-Itään siirtyville yrityksille ja henkilöille suunnatuja palveluja. Uutistoimistot ja valtion media eivät saa kertoa IT-ammattilaisten joukkopaosta tai siitä, että pankkiirit Oleg Tinkov ja Nikolai Storonski ovat luopuneet Venäjän kansalaisuudesta.

Epävirallisten tietojen mukaan Venäjältä on lähtenyt seitsemästäsadastatuhannesta miljoonaan ihmistä sen jälkeen, kun presidentti Putin julisti yleisen liikekannallepanon. Talousministeriön tilaston mukaan pelkästään syyskuussa Venäjän työvoima supistui 600 tuhannella henkilöllä.

Venäjän on menettänyt yli 23 % huippuohjelmoijistaan. Valtiolliset ja yksityiset klinikat kertovat lääkärien joukkopaosta. Yritysjohtajien keskuudessa suoritetun kyselyn mukaan maassa vallitsee ennennäkemätön työvoimapula.

Venäjän uutiset

Putinin isä kuoli 10 vuotta ennen poikansa syntymää

Venäjän ykköskanavan mukaan Putinin isä kuoli Nevan sillanpääasemassa toisen maailmansodan aikana, kertoo verkkosivusto Medialeaks. Virallisen tiedon mukaan presidentti on syntynyt vuonna 1952.

Ykköskanavan eilisen reportaasin juokseva rivi kertoi, että Vladimir Putinin isä kuoli Nevski pjatatshok -nimellä tunnetussa Nevan sillanpääasemassa murtaessaan vihollisen piiritystä. Paikalla käytiin taisteluja toisen maailmansodan aikana vuosina 1941-1943. Ohjelman katsojat saattoivat päätellä, että presidentin isä oli kuollut noin kymmenen vuotta ennen poikansa syntymää.

Reportaasin katkelma levisi välittömästi sosiaalisessa mediassa. Myöhemmin tieto presidentin isästä katosi ykköskanavan ohjelmasta. Putin on itse sanonut, että hänen isänsä haavoittui Nevan sillanpääasemassa, mutta kuoli vasta vuonna 1999.

Venäjän uutiset

maanantai 21. marraskuuta 2022

"Sokeat näkevät ja rammat kävelevät"

Jalaton laskuvarjosotilas hyppäsi pystyyn kuullessaan Vika Tsyganovan laulavan, kertoo bulevardilehti Ekspress-gazeta. Laulajan mukaan lääkärit todistavat hänen musiikkinsa ihmeitä tekevän voiman.

Russkaja vodka -hitistään muistettu Vika Tsyganova kiertää miehensä kanssa sotilassairaaloita kohottaakseen sotilaiden taisteluhenkeä. Eräässä sairaalassa havaittiin, että hänen lauluillaan on ihmeitä tekevä vaikutus: ne saavat jopa raajansa menettäneet sotilaat nousemaan ylös. Tsyganova kertoo asiasta NTV-kanavan "Uusia venäläissensaatioita" -ohjelmassa:

"Haavoittunut laskuvarjomies istui ilman jalkaa pyörätuolissa. Hän nousi ylös, tajuatko, yksinkertaisesti vain nousi ylös. Toinen sotilas istui eturivissä Himkin sairaalan konsertissa. Lauloin suoraan hänen silmiinsä, ja hän sanoi: on tapahtunut ihme, jalkaani lakkasi koskemasta. Hän sanoi: nyt laitan proteesin paikalleen ja lähden taistelemaan."

Tsyganovan mukaan sairaalassa paikalla ollut lääkäri vahvisti hänen teoriansa. Tohtori selitti, että voimakkaat tunteet lievittävät kipua. Laulaja sanoo haluavansa jatkaa haavoittuneille esiintymistä. Hän on lehden mukaan yksi niistä taiteilijoista, jotka "heti alusta asti omaksuivat isänmaallisen kannan ja tukivat Venäjän toimia". 

Venäjän propagandamedia kertoi aiemmin, että "puolustusministeriö kasvattaa haavoittuneille sotilaille uusia käsien ja jalkojen osia". Ehkäpä niin, mutta se että 59-vuotias Vika saa miesten "jäsenet" pystyyn, on kyllä suurempi ihme, toteaa Venäjän uutiset.

Tjumenin "voblagate" saa jatkoa

Tjumenin "kalavihajuttu" on palautettu tuomioistuimen käsiteltäväksi, kertoo paikallinen uutissivusto 72.ru. Oikeus tutkii uudelleen, mitä tyttö tarkoitti asfalttiin piirtämillään kirjaimilla.

Tjumenilainen Alisa kirjoitti syyskuussa sinisellä liidulla asfalttiin Net v***e, minkä johdosta häntä syytettiin Venäjän armeijan halventamisesta. Tyttö väitti oikeudessa, että hän tarkoitti sanoja Net voble ("Ei voblaa"), koska hän "tuntee vastenmielisyyttä kyseistä kalatyyppiä kohtaan". Särjensukukuinen kuivattu vobla on Venäjällä suosittu oluen kyytipoika. Tjumenilainen piiriokeus totesi lokakuussa Alisan syyttömäksi ja määräsi takavarikoidun liitulaatikon palautettavaksi hänelle.

Poliisi valitti päätöksestä Tjumenin alueoikeuteen, joka lähetti maanantaina jutun uudelleen käsiteltäväksi. On ilmeisesti syytä olettaa, että tyttö olisi kuitenkin tarkoittanut sanoja Net voine ("Ei sotaa"), minkä johdosta häntä voidaan pitää Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan vastustajana. Alisa myöntää, että hän "ei periaatteessa juurikaan pidä" viisikirjaimisista sanoista, jotka alkavat v:llä ja päättyvät a:han.

Ilmaisusta "Ei voblaa" tuli lokakuussa Internet-ilmiö, joka löysi tiensä jopa "Putinin kummitytön" Ksenija Sobtshakin vaatemallistoon. Esimerkkejä aiheeseen liittyvistä meemeistä on täällä.

Venäjän uutiset

Vihabloggari karkotettiin Saksasta

Venäläinen vihabloggari Julija Prohorova on (ilmeisesti) karkotettu Saksasta, kertoo verkkolehti The Insider. Saksan poliisi istutti eilen Prohorovan näköisen naisen Berliinistä Istanbuliin lähdössä olleeseen lentokoneeseen.

Saksassa asunut Prohorova on julkaissut somessa videoita, joissa hän häiritsee Venäjän vastaisia mielenosoituksia, ahdistelee ukrainalaispakolaisia ja kehottaa Euroopassa asuvia venäläisiä aiheuttamaan vahinkoa isäntämailleen. Eräässä videossa hän käyttää Saksan poliisilta saamiaan kirjeitä vessapaperina.

Poliisi teki lokakuussa Prohorovan luokse kotietsinnän, jossa takavarikoitiin kolme älypuhelinta ja kannettava tietokone. Saksassa laittomasti asunut vihabloggari ei ole sen jälkeen esiintynyt netissä, ja tiedotusvälineiden mukaan hän on ollut pidätettynä.

Samaran alueella vuonna 1992 syntynyt Prohorova (os. Tshernyshova) on työskennellyt Moskovassa kaupan kassalla ja julkaissut alastonkuviaan paritussivustolla. Hän osallistui vuosi sitten "Mennään naimisiin" -nimiseen TV-ohjelmaan. Ohjelman juontaja hämmästeli naisen käytöstä ja totesi, että tämä oli päättänyt "elää lutkana".

Venäjän uutiset

lauantai 19. marraskuuta 2022

Joka kymmenes venäläinen käy hyyskässä

OECD:n Better Life Indexin mukaan 13,8 prosentilla venäläisistä ei ole asunnossaan WC:tä, kertoo talouslehti Kommersant. Venäjän tilastokeskus Rosstatin mukaan 10,5 % venäläisistä käyttää yhteiskäymälää tai ulkohuussia ja 0,8 prosentilla ei ole lainkaan käymälää. Maaseudulla puutteelliset käymäläolot on joka kolmannella, kaupungeissa lähes viidellä prosentilla.

Asian tekee ajankohtaiseksi tänään vietettävä maailman käymäläpäivä. Venäjä on vesiklosettien suhteen kaukana OECD-maiden keskiarvosta (3 % väestöstä ilman WC:tä), Kolumbian jäljessä (12,3 %), mutta kuitenkin edellä Meksikoa (25,9 %). Suomessa vesivessattomissa asunnoissa elää 0,4 % väestöstä.

YK:n vesiohjelman tilaston mukaan 76 % venäläisistä nauttii turvallisesta juomavedestä ja 61 % vaatimusten mukaisista saniteettitiloista. Kotitalouksien jätevesistä puhdistetaan turvallisella tavalla 13 %. Suomessa vastaavat luvut ovat 100, 84 ja 92. Rosstatin mukaan venäläisistä kotitalouksista yli 70 % on yhdistetty keskusviemäriin. Jätteensä hautaa pihalle 18 %.

Venäjän uutiset

perjantai 18. marraskuuta 2022

Putinin lähipiiri valmistautuu antautumaan

Ukrainan vastaisessa sodassa kärsityt tappiot ja Hersonin luovuttaminen synkistävät Venäjän eliitin muutenkin ikävää tunnelmaa, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Putinin lähipiirissä kasvaa ymmärrys Venäjän antautumisen väistämättömyydestä.

"On alettu ymmärtää, että Venäjä on hävinnyt sodan", kertoo Putinin lähellä oleviin liikemiehiin kuuluva lähde verkkolehti Meduzalle. Hänen mukaansa liikemiehet ovat jo alkaneet miettiä tulevaisuutta ja sitä, millaisen paikan he ottavat Putinin jälkeisellä Venäjällä.

Jopa korkea-arvoiset viranomaiset ovat menettämässä uskonsa Ukrainan-seikkailun Venäjälle myönteiseen lopputulokseen. Monista tuntuu järkevämmältä vältellä sotaan osallistumista. Näin kasvaa "hiljaisuuden puolue", jonka edustajat noudattavat kuuliaisesti ohjeita, mutta välttävät militaristisia puheita, sanovat Meduzan lähteet.

Putinin epäröinti viljasopimuksessa on tehnyt "masentavan vaikutelman" hallituksen virkailijoihin ja presidentin hallintoon. Venäjä ilmoitti ensin vetäytyvänsä sopimuksesta, mutta palasi siihen neljän päivän kuluttua, kun Turkki teki selväksi, että sen laivasto suojelisi ukrainalaista viljaa kuljettavia aluksia.

Umpikujaan ajautunut Putin jatkaa eristäytymistään. Tämä huolestuttaa virkamiehiä, jotka valittavat ylimmän johdon täydellistä sulkeutuneisuutta: "He eivät kerro meille mitään, saamme itse kuulla monet asiat Ukrainan ja länsimaiden uutisista. Näyttää siltä, että teemme jatkuvasti myönnytyksiä ja yritämme ne edelleen kätkeä", kertoo yksi Meduzan lähteistä. 

Bloombergin Kremliä lähellä olevat lähteet vahvistavat, että Venäjän talous- ja liikemieseliitissä monet pitävät sotaa traagisena erehdyksenä, ja käsitys on vain lujittumassa. Jopa hallituksessa monet vastustavat sotaa, mutta pelkäävät puhua avoimesti. Oligarkit puolestaan ovat vetäytyneet politiikasta, "jotta pystyisivät jatkamaan tehtaittensa toimintaa".

Sekä Bloombergin että Meduzan lähteet ovat samaa mieltä siitä, että virkailijat ja liikemiehet eivät aio ryhtyä mihinkään toimiin Putinia vastaan. "Haluan vain, että kaikki loppuisi mahdollisimman pian", tunnustaa yksi heistä.

Venäjän uutiset

Venäläinen vakooja anoo turvapaikkaa Virosta

Virossa vakoilusta tuomittu ja sittemmin Venäjälle vaihdettu Artjom Zintshenko on palannut Viroon ja anonut poliittista turvapaikkaa, kertoo Radio Svoboda. Hän sanoo, että Venäjän hyökättyä Ukrainaan hänellä ei ole kotimaansa kanssa mitään yhteistä.

Zintshenko, jolla oli oleskelulupa Virossa, tuomittiin Tallinnassa vuonna 2017 vakoilusta Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU:n hyväksi viiden vuoden vankeuteen. Seuraavana vuonna hänet vaihdettiin Venäjällä vakoilusta tuomittuun Raivo Suteen. Vaihdon jälkeen hän asui Pietarissa.

Kotimaahansa palattuaan Zintshenko sanoo ymmärtäneensä, että Venäjä oli muuttunut "armottomaksi, nostalgiseksi ja imperialistiseksi diktatuuriksi". Hän katsoi Aleksei Navalnyin videoita ja närkästyi vallanpitäjien korruptiosta. Zintshenko sanoo osallistuneensa vaimonsa kanssa Navalnyin tukimielenosoituksiin tämän pidätyksen jälkeen.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Zintshenko myi asuntonsa ja matkusti syksyn alussa Viroon. Vaimo ja kolme poikaa lähtivät hänen kanssaan. Zintshenkon mukaan hänen lähisukulaisensa sotivat Ukrainassa Venäjää vastaan. "24. helmikuuta tuhosi minulta kaiken, mitä minun ja valtioni välillä oli", hän kertoo.

Viron vastavakoilun päällikkö Aleksander Toots sanoo, että kyseessä on ensimmäinen vastaava tapaus. Hänen mukaansa monet venäläisten turvallisuuspalvelujen työntekijät vastustavat sotaa: "He pitävät sitä rikoksena Venäjää ja venäläisiä vastaan. Olemme enemmän kuin iloisia voidessamme tehdä yhteistyötä heidän kanssaan, jos he etsivät uutta asuinpaikkaa."

Venäjän uutiset

Puolet kirjoista voi olla "homopropagandaa"

Kirjankustantajat saattavat joutua poistamaan jopa puolet nimekkeistä "HLBT-propagandan" kieltävän lain epämääräisyyden takia, kertoo talouslehti RBK. Kustantajat arvioivat, että poistolistalle voivat joutua kaikki Viktor Pelevinin romaanit, Tshaikovskin elämäkerta ja "paljon muuta".

Venäjän suurimpiin kuuluvan kustantajaryhmän Eksmo-AST:n toimitusjohtaja Oleg Novikov sanoo, että tekeillä oleva "HLBT-propagandan" ja pedofilian esittämisen kieltävä laki on muotoilultaan liian epämääräinen. Se asettaa hänen mukaansa uhanalaiseksi jopa 50 % Venäjän markkinoilla olevista kirjanimikkeistä. Lakiesityksessä käytettyjen käsitteiden epäselvyydestä kertovat myös muiden kustannusliikkeiden johtajat.

Kustantajien mukaan HLBT-teemaa ei kirjoissa yleensä arvoteta mitenkään. Ei ole olemassa kirjoja, jotka vaatisivat muuttamaan seksuaalista suuntautumista ja siten vastaisivat propaganda-sanan merkitystä. Ilman konkreettisia esimerkkejä on mahdotonta tietää, mitkä kirjat kuuluvat kiellettyjen joukkoon. "Jos kirjassa on esimerkiksi positiivinen homosankari tai siinä tutkitaan eläinten homoseksuaalisia suhteita millään tavalla rohkaisematta ja tuomitsematta, niin tulkitaanko tämä lain rikkomiseksi", kysyy kustantajaryhmä Alpinan toimitusjohtaja Aleksei Iljin. 

Avoimeksi jää myös kysymys lain taannehtivuudesta. Novikovin mukaan on epäselvää pitääkö tekijöiden "kirjoittaa teoksensa uudelleen ja puhdistaa ne lain vaatimusten mukaisesti".

Kolmas kustannusalaa huolestuttava kysymys on kenen tehtäväksi HLBT-lain soveltaminen annetaan. Uusien sääntöjen mukainen käsikirjoitusten tarkastaminen voi maksaa miljardi ruplaa. Kustantajat kiinnittävät huomiota myös piratismiin, joka on helmikuun jälkeen lisääntynyt jo 20 prosentilla.

Lain tultua voimaan useimmat kustantajat yrittävät välttää HLBT-teemoja sisältäviä kirjoja, sanoo Iljin. Tämä vähentää käsikirjoitusten määrää ja rajoittaa lukijoiden valintoja. Kirjojen poistaminen myynnistä ja uusien painosten puuttuminen aiheuttaa merkittäviä tappioita kustantajille, jotka jo nyt kärsivät kohonneista kustannuksista ja kirjamyynnin vähentymisestä.

Venäjän kirjaliitto on lähettänyt duuman tiedotuspoliittisen valiokunnan johtajalle selvityspyynnön, jossa kysytään koulujen opetussuunnitelmaan sisältyvän klassisen kirjallisuuden kieltämisestä. Kustantajien esimerkkejä ei-perinteisiä sukupuolisuhteita sisältävistä teoksista ovat Fjodor Dostojevskin Riivaajat, Ivan Buninin kertomukset, Mihail Sholohovin Hiljaa virtaa Don ja Thomas Hardyn Tessin tarina. Poikkeavien suhteiden propagandaksi voidaan katsoa muun muassa Fjodor Sologubin runo Na sovete, pedofilian ylistykseksi Vladimir Nabokovin Lolita ja kehotukseksi moniavioisuuteen Aleksandr Kuprinin Sulamith.

Venäjän uutiset

Rinnakkaistuonnin hedelmät: kokista Afganistanista ja Iranista

Venäläiset kuluttajat löytävät kaupoistaan afganistanilaista Coca-Colaa ja iranilaista Spritea, kertoo verkkosivusto Medialeaks. Tölkeissä tekstit ovat persiaksi ja englanniksi.

Pietarista voi ostaa Iranista tuotua Coca-Colaa, Spritea ja Fantaa sekä Afganistanissa valmistettua kokista. 300 millilitran tölkit ovat hieman totuttua pienempiä. Yhteisöpalvelu V kontaktesta löytyy paljon ilmoituksia, joissa tarjotaan iranilaisia virvoitusjuomia. Dagestanin pääkaupungissa Mahatshkalassa tukkuhinta on 35 ruplaa tölkiltä ja Krasnodarissa 60 ruplaa.

Coca-Cola lopetti juomiensa tuotannon ja toimituksen Venäjälle kesäkuussa. Afganistanilaisten ja iranilaisten tuotteiden kohdalla kyse on ns. rinnakkaistuonnista, jonka avulla Venäjä yrittää kiertää länsimaiden asettamia talouspakotteita. Venäläisten kuluttajien mukaan maan uusien ystävien tuotteet näyttävät samalta, mutta ovat maku on huonompi.

Venäjän uutiset

Raja-alueen lapsia valmistellaan sotaan

Ukrainan rajalla sijaitsevan Belgorodin alueen esikoululaisia opetetaan tunnistamaan perhosmiinat, suojautumaan pommituksen aikana ja keräämään evakuointireppu, kertoo verkkosivusto Medialeaks. Apuna käytetään "turvallisuuslehtiötä", jossa on kuvia ja tehtäviä.

"Esikoululaisen turvallisuuslehtiön" ovat laatineet Belgorodin koulutuksen kehittämiskeskuksen työntekijät yhdessä paikallisten esikoulujen ja lastentarhojen opettajien kanssa. Kuvien avulla lapsia opetetaan tunnistamaan vaara ja toimimaan oikein esimerkiksi pommituksen aikana.

Lehtiössä on kolme osaa: "Varo vaaraa!", "Varo miinoja!" ja "Varo, pommitus!" "Etsivä piilosilla" -tehtävässä esikoululaisia pyydetään miettimään, mihin perhosmiinoja ei voi piilottaa. Toisessa tehtävässä kehotetaan etsimään räjähde ja värittämään se punaiseksi. Työkirjassa näytetään myös miten kerätään välttämättömät tavarat sisältävä "turvallisuusreppu". Siinä opetetaan lapsille, miten toimia pommituksen aikana, mihin voi piiloutua ja mitä paikkoja pitää kotona turvallisuuden vuoksi välttää.

5-7-vuotiaille tarkoitettua lehtiötä on jo käytetty eräissä Belgorodin alueen lastentarhoissa. Koulutuskeskuksen rehtorin mukaan sitä ei ole vielä hyväksytty opetukseen, vaan kyseessä on kokeiluversio.

Venäjän uutiset

torstai 17. marraskuuta 2022

Venäläinen käyttöjärjestelmä maksaa 480 miljardia

Valtionyhtiö Rostelekomin Aurora-älypuhelinkäyttöjärjestelmään siirtyminen maksaa vuoteen 2030 mennessä 480 miljardia ruplaa, kertoo talouslehti Kommersant. Googlen ja Applen palvelut korvaavan hankkeen puitteissa on tarkoitus tuottaa noin 70 miljoonaa älypuhelinta. Asiantuntijoiden mukaan puhelimet tullaan valmistamaan Kiinassa.

Rostelekom ehdottaa venäläisille elektroniikkavalmistajille noin 70 miljoonan älypuhelimen ja tabletin tuottamista Aurora-käyttöjärjestelmän pohjalta. Hankkeelle odotetaan 480 miljardin ruplan rahoitusta valtion budjetista. Rahat on tarkoitus käyttää infrastruktuurin luomiseen ja kasvattamiseen, ekosysteemin tekniseen tukeen, laitteiden hankintaan, käyttöjärjestelmän ja ohjelmien asentamiseen, työntekijöiden palkkoihin jne. Projektin toteuttamisen jälkeen ensimmäisen vuoden myyntituloiksi arvioidaan 28 miljardia.

Hanke on saanut hallituksen alustavan hyväksynnän, mutta sen toteutumista ei pidetä vielä varmana. Rostelekom perustelee sitä mahdollisella Googlen ja Applen palvelujen lakkaamisella sekä tarpeella varmistaa venäläisten sovellusten toiminta. Yhtiön mukaan oman käyttöjärjestelmän avulla ulkomaisille valmistajille menevät rahat voidaan ohjata kotimaiseen tuotantoon.

Venäläisen elektroniikkavalmistajan mukaan suunnitelma tarkoittaa, että "venäläisiä älypuhelimia" tullaan valmistamaan Kiinassa tai että ne parhaimmassa tapauksessa kootaan Venäjällä kiinalaisista osista. Rostelekomin rooli rajoittuu "käyttöjärjestelmän kehittämiseen ja muokkaamiseen sekä ohjelmistojen asentamiseen Venäjän lainsäädännön mukaisesti".

Kuvassa venäläinen (Kiinassa valmistettu) älypuhelin Ayya T1. Sitä myytiin tammi-maaliskuussa 370 kappaletta. Puhelimen esittelyvideo löytyy täältä.

Venäjän uutiset

Kostamuksessa rangaistiin koululaista USA:n lipusta

Kostamukselaisessa koulussa opettaja pakotti koululaisen seisomaan liitutaulua vasten, koska tämän hupparissa oli Yhdysvaltain lipun kuva, kertoo petroskoilainen Daily Karelija. Rehtorin mukaan eläkkeellä oleva opettaja on Ukrainasta tullut Venäjän hyökkäyssodan kannattaja.

Pojan isä kertoo, että hupparin etuosassa on numerot, joiden sisällä on Yhdysvaltain lipun kuva. Huppari on ostettu kauan ennen Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan alkua, eikä poika käyttänyt sitä muiden oppilaiden "agiteeraamiseen". Isän mielestä opettajan toiminta oli epäasiallista.

Rehtori Tatjana Shemjakina sanoo, että koulu on pyytänyt tapahtunutta anteeksi oppilaalta ja tämän vanhemmilta. Yli 60-vuotias Ukrainasta tullut naisopettaja on rehtorin mukaan kovasti huolissaan "sotilaallisesta erikoisoperaatiosta ja siitä, että amerikkalaiset yllyttävät näihin tekoihin". Opettaja oli sanonut, "ettei halua katsoa tätä lippua" ja pyytänyt oppilasta kääntymään.

Oppilailta edellytetään koulussa "asiallista pukeutumista", mutta sääntöä ei rehtorin mukaan aina noudateta. Venäjän duumassa esitetään samaan aikaan yhtenäisen koulupuvun käyttöönottoa. Pojille mallia "salaryman" ja tytöille "lapsihuora", täsmentää Venäjän uutiset.

Putin "puhdisti" ihmisoikeusneuvoston

Presidentti Putin on erottanut kymmenen jäsentä Venäjän ihmisoikeusneuvostosta, kertoo Radio Svoboda. Erotetut ovat etupäässä ihmisoikeusaktivisteja ja toimittajia. Heidän tilalleen on nimitetty Venäjän hyökkäyssodan kannattajia.

Erotettujen joukossa ovat kidutuksen vastaisen komitean entinen puheenjohtaja Igor Kaljapin, Pietarin ihmisoikeusneuvoston vastaava sihteeri Natalja Jevdokimova, Moskovan yliopiston ainelaitosten johtajat Aleksandr Asmolov ja Ivan Zasurski, Sova-keskuksen johtaja Aleksandr Verhovski sekä toimittajat Nikolai Svanidze ja Jekaterina Vinokurova. Neuvoston puhemiehistöstä erotettu ihmisoikeusaktivisti Andrei Babushkin kuoli jo toukokuussa 2022.

Ihmisoikeusneuvoston jäsenet olivat valmistautuneet esittämään Putinille kysymyksiä "ulkomaiden agenteista", "armeijan halventamisesta" annetuista rangaistuksista, sodanvastaisten mielenosoitusten kieltämisestä, liikekannallepanosta, vankien värväämisestä yksityisarmeijaan sekä videosta, jossa yksi vangeista tapetaan lekalla. Heidän tilalleen presidentti nimitti Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan kannattajia.

Venäjän uutiset