lauantai 8. huhtikuuta 2023

Suojärvi kunnallistaa vesilaitoksensa

Suojärvi (kuvassa) yrittää ratkaista vesiongelmansa kunnallistamalla yksityistetyn vesilaitoksen, kertoo Karjalan tasavallan uutissivusto Respublika. Kaupungin asukkaat ovat jo pitkään kärsineet jatkuvista vedenjakelun katkoksista ja vesijohtoveden huonosta laadusta.

Suojärven piirioikeus päätti perjantaina kumota sopimuksen kaupungin vesilaitoksen yksityistämisestä ja siirtää sen takaisin kunnan omaisuudeksi. Kunnallispiirin hallinnon mukaan vedenottamon ja vesijohtoverkon omistajat eivät ole huolehtineet niiden kunnosta, minkä takia kaupunkilaiset ovat saaneet "epäasianmukaista" palvelua.

Kaupungin vesilaitos yksityistettiin vuonna 2012 paikallisen kunnallispalveluyrityksen tehtyä konkurssin. Vedenottamolla ja vesijohtoverkossa on sen jälkeen tapahtunut kunnan laskujen mukaan noin tuhat onnettomuutta. 

Suojärveläiset jäivät kokonaan vaille vesijohtovettä maaliskuun lopussa, ja korjauksen jälkeen putket hajosivat heti neljästä eri kohdasta. Kunnanjohtajan mukaan jatkuvat korjaukset ja huoltotyöt eivät ole johtaneet toivottuun tulokseen, vaan vedenottamon kulunut kalusto on uusittava kokonaan.

Kaupunkilaisten mukaan ongelmana ei ole vain vesijohtoverkon heikko paine tai sen puuttuminen, vaan myös veden paha maku ja ruskea väri. Piirioikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen, ja se tuskin ratkaisee ongelman ydintä. Suojärveläiset kärsivät viime talvena myös jatkuvista sähkön- ja lämmönjakelun katkoksista.

Vesilaitoksen nykyiset omistajat maksoivat siitä vuonna 2014 neljä ja puoli miljoonaa ruplaa. Suojärven kouluihin hankittiin viime vuoden lopussa "terrorisminvastaiset turvalaitteet", joihin käytettiin 17 miljoonaa ruplaa.

Venäjän uutiset

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Pääoman pako vei ruplan mennessään

Euron kurssi Moskovan pörssissä on noussut ensimmäistä kertaa vuoteen yli 90 ruplan, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Ruplan romahduksen syynä on pula valuutasta ulkomaisten yritysten myydessä omistuksiaan.

Euron kurssi Moskovan pörssissä on tällä hetkellä 91 ruplaa ja dollarin 83. Kiinan juan on ohittanut 12 ruplan rajan. Rupla on menettänyt marraskuun alun jälkeen jo lähes neljänneksen arvostaan. Tämän viikon lasku on suurin sitten joulukuun. Syynä on pääoman ulosvirtaus, joka kiihtyy ulkomaisten sijoittajien poistuessa Venäjältä.

"Eräät suuret toimijat ostavat ilmeisesti valuuttaa ulkomaalaisille, jotka ovat saaneet luvan myydä liiketoimintansa Venäjällä ja kotiuttaa rahansa", sanoo Alor Brokerin sijoitusneuvonnan johtaja Aleksei Antonov.

Presidentti Putin antoi viikon alussa Shellille luvan myydä osuuteensa Sahalin-2 -hankkeesta 95 miljardilla ruplalla. Valuutan osto tätä sopimusta varten on "tärkein syy ruplan heikkenemiseen", sanoo suuren venäläispankin diileri Reutersille.

Norjalainen Wenaas Hotel Russia sopi aiemmin tällä viikolla Venäjän-liiketoimintansa myynnistä 200 miljoonalla eurolla. Saksalainen kemian jätti Henkel myy Venäjällä 11 tehdasta.

Venäjältä lähtevät yritykset myyvät tänä vuonna omaisuuttaan 15-20 miljardin dollarin arvosta, ennustaa Bloomberg Economics. Tämä luo paineita vientituloja menettävän Venäjän valuuttataseeseen. IEA:n mukaan maan öljy- ja kaasutulot laskivat tammi-helmikuusssa 40 %. Valuutan myynti pörssissä laski keskuspankin mukaan puoleen.

Dollarien ja eurojen lisäksi Venäjällä on pulaa myös juaneista. Pankit lainasivat keskupankilta viikon puolivälissä ennätysmäärän juaneita 31,9 miljardilla ruplalla. 

Juanin osuus valuuttakaupasta on noussut ohi dollarin 37 prosenttiin. Tarjontaa ei ole kuitenkaan riittävästi, koska Venäjän kauppataseen ylijäämä Kiinan kanssa on supistunut viime vuoden kuudesta yhteen miljardiin dollariin kuukaudessa, sanoo Alfa-Bankin pääekonomisti Natalija Orlova.

Venäjän uutiset

Patriarkka nimitti Venäjän hyökkäyssodalle ylipapin

Moskovan patriarkka Kirill on nimittänyt Venäjän hyökkäyssodassa toimivan sotilaspapiston ylipapiksi Pietarin hiippakunnan rovastin Dmitri Vasilenkovin, kertoo verkkolehti The Insider. Aiemmin Georgian ja Tshetshenian sotiin osallistunut Vasilenkov toimii myös Venäjän ortodoksisen kirkon puolustusvoimien ja lainvalvontaviranomaisten kanssa tekemän yhteistyön varajohtajana.

Ortodoksikirkon lehditötiedote ei kerro, onko rovasti Vasilenkov tällä hetkellä Venäjän miehitysalueella Ukrainassa. Hänen tiedetään osallistuneen sotatoimiin Venäjän miehittämässä Etelä-Ossetiassa vuonna 2008 ja taistelleen seuraavana vuonna Tshetsheniassa.

Tiedotteen mukaan Vasilenkov on tehnyt vuodesta 2006 lähtien yli 20 työmatkaa sotatoimialueille. Tänä aikana hän on kastanut yli 900 sotilasta ja erilaisten "voimavirastojen" työntekijää. Vasilenkov haavoittui taistelussa vuonna 2009, ja hänelle on myönnetty joukko kunniamerkkejä.

Venäjän hyökkäyssodassa on kuollut ainakin kolme ortodoksipappia, jotka ovat tarjonneet "hengellistä tukea" sotilaille. Aiemmin Internetissä on julkaistu video isä Pavel Kunitsinynin "työstä" rintamalla, jossa hän ampuu singolla ja toteaa: "Moskovan hengellinen akatemia ja seminaari taistelevat Natoa vastaan. Kristus on ylösnoussut."

Patriarkka Kirill kannattaa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa ja kehottaa pappeja ja uskovaisia rukoilemaan presidentti Putinin terveyden puolesta.

Venäjän uutiset

Julkisalojen työntekijöistä tehdään trolleja

Venäjän julkisalojen työntekijät pakotetaan asentamaan puhelimiinsa sovellus, jolla kannatetaan maan hyökkäyssotaa Ukrainassa, kertoo verkkolehti The Insider. Käyttäjien on jätettävä kommentteja ja tykkäyksiä "isänmaallisiin" viesteihin ja julkaistava sotaa tukevia kirjoituksia omilla sivuillaan.

Julkisten alojen työntekijät ja Yhtenäisen Venäjän jäsenet pakotetaan asentamaan puhelimiinsa puolueen mobiilisovellus Agitator. Se antaa heille tehtäviä, jotka liittyvät Putinin hyökkäyssodan kehumiseen sosiaalisissa verkostoissa. Asiasta on kertonut ensimmäisenä valkovenäläisen Belsat-oppositiokanavan sivusto Vot tak.

Google Playsta ja App Storesta ladattava sovellus kehottaa päivittäin kehumaan erilaisia "isänmaallisia" materiaaleja. Useimmiten käyttäjän on kommentoitava viestejä V kontaktessa ja Odnoklassnikissa, joita johtaa Putinin hallinnon apulaispäällikön Sergei Kirijenkon poika Vladimir. Tehtävissä käsketään myös lisäämään kommentteihin tiettyjä hashtageja. Toisinaan riittää vain tykkäyksien laittaminen julkaisuihin.

Sovelluksen työpaikkansa määräyksestä asentanut tomskilainen valtion työntekijä kertoo sen olevan suljettu ulkopuolisilta. Tilin luominen edellyttää koko nimen, puhelinnumeron ja somelinkin lähettämistä Yhtenäisen Venäjän paikallisosastolle.

Kommentteja pyydetään usein hyvin pienillekin somekanaville. Tehtävien joukosta löytyy esimerkiksi linkki Za Donbass -nimiselle Telegram-kanavalle, jolla on alle 400 tilaajaa. Eräillä sen viesteistä on silti noin 10 000 katselukertaa. Kommentteja jättävät oikeat ihmiset eivätkä botit, toteaa Vot tak.

Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, jos käyttäjä ei jätä kommentteja. Rangaistuksista ei puhuta mitään, mutta julkisalojen työntekijät uskovat, että seurauksena voi olla työsuhteen katkeaminen. Krasnojarskilainen Yhtenäisen Venäjän edustaja kertoo, että puolueen jäseniä on käsketty julkaisemaan sotaa tukevia kirjoituksia myös omilla somesivuillaan.

Agitator on Vot takin mukaan käytössä lähes kaikilla Venäjän alueilla. Yhtenäisellä Venäjällä on myös toinen samankaltainen sovellus, jonka nimenä on Vverh.

Venäjän uutiset

torstai 6. huhtikuuta 2023

Duumassa halutaan kieltää feminismi

Venäjän duumassa on laadittu lakiesitys feminismin kieltämisestä "ekstremistisenä ideologiana", kertoo verkkkolehti The Moscow Times. Aloitteen tekijän mukaan feministit ovat lännen agentteja, jotka vastustavat Venäjän hyökkäyssotaa ja "perinteisiä arvoja".

Duuman tiedotuspolitiikan komitean varapuheenjohtajan Oleg Matveitshevin mukaan Venäjän feministijohtajat ovat vastustaneet maan hyökkäyssotaa Ukrainassa ja feministien someryhmissä levitetään "väärennöksiä" armeijasta. "Lännessä kaikki feministit vastustavat Putinia ja Venäjää. Ukrainan feministien mukaan oikea feminismi on sitä, että naiset sotivat miesten rinnalla venäläisiä vastaan. Meidän feministimme ovat yksinkertaisesti lännen agentteja", sanoo Yhtenäistä Venäjää edustava Matveitshev. Hänen mukaansa venäläiset feministit vastustavat Putinin julistamia "perinteisiä arvoja" ja kannattavat avioeroja, lapsettomuutta ja abortteja.

Lakiesitys feminismin kieltämisestä on tällä hetkellä ulkomaiden Venäjän sisäisiin asioihin sekaantumista tutkivan lautakunnan käsittelyssä. Jos se tekee myönteisen päätöksen, asiakirja toimitetaan duuman käsiteltäväksi, sanoo aloitteen tekijä.

Matveitshev on aiemmin väittänyt, että feministiset järjestöt kouluttavat Venäjällä mahdollisia terroristeja. Sanojensa tueksi hän esittää Darja Trepovan, jota syytetään sotapropagandisti Vladlen Tatarskin kuolemaan johtaneestä terrori-iskusta pietarilaisessa kahvilassa. Duuman edustajan mukaan Trepova on feministi, ja feministiset järjestöt saavat rahaa ja toimintaohjeita ulkomailta. Matveitshev on varma siitä, että Venäjällä on kokonainen agentuuri, joka värvää kansalaisia verkostoonsa.

Venäjä on kuten tunnettua maailman kärkimaita avioerojen ja aborttien määrässä. Maan syntyvyys laskee, eikä hyökkäyssota Ukrainassakaan ole sujunut suunnitelmien mukaisesti. Ehkäpä syynä ovat venäläiset feministit, joskaan Venäjän uutiset ei ole heihin koskaan henkilokohtaisesti törmännyt. 

Kuvassa pietarilaiset feministit tukevat Venäjän sotaponnistuksia kehottamalla "synnyttämään lihaa". Kuva on tosin jo vuodelta 2019.

Venäjä kampanjoi Wikipediaa vastaan

Venäjän vallanpitäjät ovat aloittaneet Wikipedian vastaisen propagandakampanjan, kertoo uutissivusto Agentstvo. Avointa nettitietosanakirjaa syytetään "vääristelyistä" ja Putinin "ihmisoikeusneuvoston" jäsenet vaativat sen kieltämistä.

Venäjän Wikimedian johtaja Stanislav Kozlovski on havainnut "äkillisen informaatiotulvan" tietosanakirjan ympärillä, mutta ei osaa sanoa, johtaako tämä Wikipedian kieltämiseen. Vuodesta 2012, jolloin Venäjällä hyväksyttiin laki verkkosivustojen kieltämisestä, Wikipediaa on toistuvasti uhattu estolla. Jos sivusto estetään, se ei ryhdy "taistelemaan valtiota vastaan" tai yritä kiertää estoa, sanoo Kozlovski.

Putinin "ihmisoikeusneuvoston" johtaja Valeri Fadejev kertoi tiistaina tarpeesta "sulkea Wikipedia". Tietosanakirjan artikkeleissa on hänen mukaansa paljon politiikkaa ja historiaa koskevia "vääristelyjä", mutta toistaiseksi sille ei ole vaihtoehtoa. Fadejevin mukaan "meidän on mahdollisimman nopeasti luotava vaihtoehto ja suljettava Wikipedia". Häntä tukee "ihmisoikeusneuvoston" jäsen Marina Ahmedova.

Presidentin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo, että "Wikipediassa on hyvin paljon vääristelyjä ja valheita, paljon historiallisia ja faktoihin liittyviä virheitä". Duuman tiedotuspolitiikan komitean puheenjohtaja Aleksandr Hinshtein on samaa mieltä, mutta myöntää, että "Wikipedia voidaan estää vasta sitten, kun sille on luotu kotimainen vastine".

Venäjän viranomaiset määräsivät helmikuun lopussa Wikipedialle kahden miljoonan ruplan sakon, koska se ei ollut poistanut "kiellettyjä" tietoja. Maaliskuussa sivustoa vastaan esitettiin vielä kaksi muuta samanlaista syytettä. Sensuurivirasto Roskomnadzor määräsi jo viime vuoden heinäkuussa hakukoneet ilmoittamaan, että tietosanakirja rikkoo Venäjän lakeja.

Maaliskuun lopussa virallinen Rossijskaja gazeta -lehti julkaisi artikkelin, jossa Wikipediaa kutsutaan "virtuaalisodan välineeksi". Kirjoittajan mukaan sivusto julkaisee "väärennöksiä, joista Wikipedia on tehnyt tieteellisiä faktoja". Kyse on muun muassa siviilien murhista Butshassa, hyökkäyksistä Mariupolin synnytyssairaalaan ja teatteriin sekä Zaporizhzhjan ydinvoimalan pommituksista.

Wikipedian venäläistä vastinetta on valmisteltu Putinin määräyksestä jo vuodesta 2019 lähtien. Kesäkuussa 2022 ilmoitettiin "Suureen venäläiseen tietosanakirjaan" perustuvan Znanija-portaalin perustamisesta. Digikehitysministeri Maksut Shadajevin mukaan sen pitäisi avautua vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä. Nyt portaalin osoite ohjaa "Suuren venäläisen tietosanakirjan" sivustolle, eikä Znanijan käynnistymisestä ole kuulunut tietoja.

Venäjän uutiset

Syntyvyyttä yritetään lisätä mainonnalla

Venäjällä yritetään lisätä syntyvyyttä mainonnan avulla, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Duumassa valmistellaan lakia, jonka mukaan mainoksissa saa esittää yksinomaan suurperheitä.

Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen edustajat ovat laatineet lakiesityksen, jonka mukaan televisiomainoksissa ja mainostauluissa saa esittää vain suurperheitä. Näin yritetään pysäyttää syntyvyyden lasku, joka voi tänä vuonna painua alimmilleen kahteensataan vuoteen.

Mainoksissa näkyy enimmäkseen perheitä, joissa on yksi tai kaksi lasta. Oikeudenmukaista Venäjää duumassa edustavan Dmitri Gusevin mukaan jatkossa heitä pitää olla vähintään kolme tai neljä. "Jos me haluamme suurperheitä, sen on näyttävä kaikissa kuvissa televisiossa, mainonnassa ja elokuvissa", sanoo Gusev.

Tilastokeskus Rosstatin mukaan vuonna 2022 Venäjällä syntyi 1,306 miljoonaa lasta, mikä on alhaisin luku sitten vuoden 2001. Tänä vuonna maan demografinen tilanne heikkenee väistämättä armeijaan kutsuttujen ja sodassa kuolleiden kymmenien tuhansien miesten takia. 

Väestötieteilijä Aleksei Raksha uskoo, että syntyvyys Venäjällä laskee alimmilleen sitten 1800-luvun alun. "1800-luvun alussa, vuonna 1943, vuonna 1999 ja vuonna 2023 syntyy todennäköisesti suunnilleen saman verran lapsia - hieman yli 1,2 miljoonaa", Raksha ennustaa.

Venäjän uutiset

Pietarilaiset erosivat "Oikeudenmukaisesta Venäjästä"

Oikeudenmukaisen Venäjän edustajat Pietarin lainsäädäntökokouksessa ovat eronneet puolueesta, kertoo Radio Svoboda. Ryhmän johtajan Marina Shishkinan mukaan puolueesta on tullut "toksinen".

Pietarin lainsäädäntökokouksen varapuheenjohtajana toiminut Marina Shishkina on uutissivusto Fontankan mukaan eronnut tehtävästään. Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen entinen paikallisjohtaja aikoo perustaa uuden poliittisen ryhmän, joka on lähempänä hänen "sieluaan ja omaatuntoaan". Puolueella on ollut lainsäädäntökokouksessa viisi edustajaa.

Shishkina sanoo liittyneensä sosialistiseen tai sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, joka ajoi "pienten ihmisten" yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Nyt puolueen agenda on muuttunut suuntaan, joka ei vastaa hänen ajatuksiaan.

Välirikon syynä on puolueen johtajan Sergei Mironovin yhteistyö yksityisarmeija Wagnerin johtajan Jevgeni Prigozhinin kanssa. Mironovista on tullut aktiivinen Prigozhinin kannattaja, joka on ylpeillyt hänelle lahjoitetulla Wagnerin teloitusvälineellä lekalla. Mironov kehottaa puolueensa entisiä jäseniä luopumaan edustajanpaikoistaan ja ehdottaa uudeksi paikallisjohtajaksi sukulaistaan Nadezhda Tihonovaa.

Shishkina vetoaa kannattajiinsa, ikään kuin hän luulisi äänestäjien valinneen hänet lainsäädäntökokouksen edustajaksi, huomauttaa Venäjän uutiset.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Honduras sai Putinin mielistelemään Kiinaa

Putinin mukaan Honduras on Venäjälle tärkeä kumppani Keski-Amerikassa, kertoo uutistoimisto Tass. Maa joutuu mielistelemään Kiinaa sen Hondurasin kanssa solmimien diplomaattisuhteiden takia.

Suurlähettiläiden valtakirjojen luovutustilaisuudessa puhuneen Putinin mukaan Venäjä aikoo jatkaa poliittista vuoropuhelua Hondurasin kanssa, laajentaa kauppa- ja taloussuhteita sekä kehittää kulttuuri- ja humanitaarista vaihtoa. Putin sanoo tukevansa Hondurasin aloitetta korkeakoulutodistusten tunnustamisesta, mikä edistää maiden välistä koulutusvaihtoa. 

Honduras on hiljattain solminut diplomaattisuhteet Venäjän uuden isäntämaan Kiinan kanssa, muistuttaa Moskovski komsomolets. Maiden ulkoministerit Quin Gang ja Enrique Reina ovat keskustelleet Pekingissä, missä allekirjoitettiin yhteinen julkilausuma. Asiakirjassa todetaan, että Kiinan ja Hondurasin hallitukset kehittävät maiden välisiä ystävyyssuhteita, jotka perustuvat molempien valtioiden suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden kunnnioittamiseen.

Hondurasilla oli aiemmin ollut diplomaattisuhteet Taiwaniin. Venäjän täytyy nyt mielistellä Pekingiä Hondurasin ja Kiinan sopimuksen takia, muistuttaa Venäjän uutiset.

Asepalveluksen välttely kallistuu

Asepalveluksen välttelyn hinta on noussut Venäjällä pilviin, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Moskovan pimeillä markkinoilla vapautus palveluksesta maksaa puoli miljoonaa ruplaa (5700 euroa).

Mustan pörssin välittäjien mukaan varusmiespalveluksesta vapauttava lääkärintodistus maksoi aiemmin 200-250 tuhatta ruplaa. Nyt hinnat ovat nousseet tiukemman valvonnan ja lisääntyneiden tarkastusten takia.

Palveluksen välttelystä on tullut myös monimutkaisempaa. Ennen Ukrainan sotaa varusmiespalvelukseen kutsutun piti käydä sairaalassa kolme kertaa saadakseen lääkärintodistuksen kutsuntatoimistoa ja B-luokan sotilaspassia varten. Nyt todistuksella saa vain puolen vuoden lykkäyksen. Sen jälkeen asevelvollisen on käytävä uudestaan sairaalassa diagnoosin vahvistamiseksi.

Välittäjien mukaan vaihtoehtona on hankkia sotilaspassi suoraan kutsuntatoimistosta. Asiakirjaan tehdään tällöin merkintä asepalveluksen suorittamisesta. Se maksaa viidestä kuuteen tuhatta euroa, ja maksuksi kelpaa vain valuutta. Vaihtoehto on suosittu etenkin niiden keskuudessa, jotka haluavat edetä urallaan.

Pimeillä markkinoilla on kysyntää myös vapautukselle liikekannallepanosta. Ne, jotka haluavat välttää sodan Ukrainassa, joutuvat maksamaan 1,5 miljoonaa ruplaa. Silläkään ei kuitenkaan saa sataprosenttista varmuutta. Kutsuntatoimistot lisäävät tällaiset "asiakkaat" armeijaan kutsuttavien henkilöiden luettelon loppuun.

Ufassa tuomittiin maaliskuussa paikallisen kutsuntatoimiston päällikkö Konstantin Vyropajev, joka oli myynyt sotilaspasseja jääkiekkojoukkue Salavatin pelaajille ja muille urheilijoille. Hän otti palvelusta maksuksi 170 tuhatta ruplaa ja lisäksi kelloja ja älypuhelimia. Tuomioistuin määräsi Vyropajeville kuusi vuotta ehdonalaista ja 1,8 miljoonan ruplan sakon.

Venäjän uutiset

Duumassa vaaditaan "kansanvihollisten" teloittamista

Venäjän duuman jäsen Andrei Guruljov kannattaa "kansanvihollisten" teloittamista, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Hän ehdottaa myös heidän lähettämistään loppuiäksi vankileireille.

Yhtenäistä Venäjää duumassa edustava Andrei Guruljov on vaatinut "kansanvihollisen" käsitteen palauttamista propagandisti Vladimir Solovjovin televisio-ohjelmassa. Neuvostoliitossa "kansanvihollisia" ammuttiin joukoittain ja heidän perheensä lähetettiin vankileireille.

Guruljov ehdottaa paluuta teloituksiin todeten, että "ampuminen olisi varmaan hyvä". Hän kannattaa myös "kansanvihollisten" lähettämistä vankileireille "heiluttamaan loppuiäkseen hakkua Magadanin rautatielle ilman oikeutta armahdukseen". Edustajan mukaan tällaisia ihmisiä voitaisiin näyttää televisiossa: "He mätänevät sinne rautatielle ja heidät haudataan sen alle".

Duuman toinen edustaja Dmitri Gusev ehdotti eilen "tutkimaan kaikki" Venäjälle palaavat ja ottamaan selvää, mikä on heidän "tehtävänsä". Hänen mielestään Venäjältä paenneet koulutetaan ulkomailla "taistelijoiksi ja kamikazeiksi", jotka palaavat maahan suorittamaan länsimaisten "ohjaajiensa" antamia tehtäviä.

Twitterissä kehotetaan muistuttamaan duuman edustajia siitä, miten Neuvostoliitossa yleensä kävi niille, jotka eniten vaativat teloituksia.

Venäjän uutiset

Venäjän varjotalous on romahtanut

Venäjän epävirallinen talous on romahtanut ja yli miljoona ihmistä on jäänyt työttömäksi, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Varjotalous on tuottanut jopa kolmanneksen maan bruttokansantuotteesta.

"Harmaan talouden", pienyrittäjät ja heidän työntekijänsä käsittävä epävirallinen talous on kokenut pahimman shokkinsa kymmeneen vuoteen. Varjotaloudeksikin kutsuttu sektori tuotti ennen Ukrainan sotaa jopa kolmanneksen Venäjän bruttokansantuotteesta, arvioi Venäjän kansantalouden ja julkishallinnon akatemia RANHiGS. Nyt sen työvoima on supistunut 1,2 miljoonalla, kertovat maan tilastokeskuksen Rosstatin tilastot. 

Työntekijöiden määrällä mitattuna epävirallisen talouden koko on nyt alimmillaan vuoden 2011 jälkeen. Koronapandemian aikana se supistui 14 miljoonaan ihmiseen, ja nyt luku on 13,4 miljoonaa. Syitä lamaan ovat erityisesti Venäjän köyhimipiä alueita koskettanut liikekannallepano sekä väestön reaalitulojen lasku. Ihmiset kuluttavat vähemmän tavaroita ja palveluita, mistä kärsivät erityisesti yksityisviljelijät ja palvelualojen työntekijät. Epävarmuuden lisääntyminen saa ihmiset hakeutumaan virallisiin työsuhteisiin niiden tarjoaman sosiaaliturvan takia.

Rosstatin mukaan Venäjän työttömyysaste putosi viime vuonna historiallisen alhaalle 3,6 prosenttiin. Piilotyöttömyys voi kuitenkin olla lähes kolme kertaa suurempi. Virallisten tilastojen mukaan tämän vuoden alussa 4,2 miljoonaa venäläistä työskenteli osa-aikaisesti tai oli lomautettuna tai palkattomalla vapaalla.

Venäjän uutiset

Cisco hävitti varastonsa Venäjällä

Verkkolaite- ja ohjelmistovalmistaja Cisco Systems hävitti varastonsa vetäydyttyään Venäjältä, kertoo talouslehti Kommersant. Tuhottujen varaosien arvo on 1,86 miljardia ruplaa (21,3 miljoonaa euroa).

Cisco Systems lopetti tuotteidensa myynnin ja palvelun Venäjällä maaliskuussa 2022. Se ilmoitti vetäytyvänsä Venäjältä ja Valko-Venäjältä viime vuoden kesäkuussa. Päätös Venäjällä olleiden IT-laitteiden ja demonäytteiden tuhoamisesta tehtiin elokuussa muun muassa jälleenviennin estymisen takia.

Varaosien lisäksi Cisco hävitti myös Venäjällä olleet ajoneuvonsa, toimistokalusteet ja -tekniikan sekä esittelylaitteet. Työntekijät irtisanottiin heinä-elokuussa, ja heille maksettiin noin 190,6 miljoonaa ruplaa.

Cisco on yksi maailman suurimmista teknologiayhtiöistä. Sen valmistamien reitittimien kautta kulkee jopa 80 % kaikesta Internet-liikenteestä.

Venäjän uutiset