perjantai 30. syyskuuta 2022

Patriarkka tekeytyi sairaaksi

Moskovan patriarkka Kirill on sairastunut koronaan, kertoo Venäjän ortodoksisen kirkon sivusto. Hänen tilansa sanotaan olevan tyydyttävä, mutta kaikki tapaamiset ja matkat on tietenkin peruutettu.

Telegram-kanava Pravda Gerashtshenko huomauttaa, että ortodoksinen kirkko on tähän saakka yrittänyt piilotella huru-ukkonsa sairauksia. Äkillisen sairastumisen syynä saattaakin olla haluttomuus osallistua Kremlin Anschluss-juhlaan ja pyrkimys välttyä siten uusilta pakotteilta.

Venäjän uutiset

Taivasalle jätetty valittaja vietiin sisätiloihin

Sotapoliisi pidätti miehen, joka oli kuvannut videon mobilisoitujen majoittumisesta taivasalle, kertoo uutissivusto Readovka. Permin aluepiirin Bereznikistä kotoisin olevan lääkintäpalvelun reservin yliluutnantin mukaan heidät oli "ajettu pellolle kuin lampaat" ja jätetty majoituksen lisäksi myös vaille ruokaa.

Sotapoliisi vei myöhemmin pois valittajan, jota uhattiin syytteen nostamisella. Permin aluepiirin kuvernöörin mukaan kyseessä saattaa olla Venäjän asevoimia koskevan "väärennöksen" levittäminen.

Pidätetyn vaimo otti myöhemmin yhteyttä Readovkaan ja sanoi, että hänen miehensä on jo vapautettu. Hän ei halua kertoa tapauksen yksityiskohtia ollakseen vahingoittamatta puolisoaan. Puolustusministeriöstä on kerrottu, että valittajan kanssa "käytiin keskustelu", ja nyt hän on valmistautumassa koulutukseen.

Venäjän uutiset

"Venäjän tiedustelu on ryhtynyt auttamaan sotilaita erikoisoperaatiossa"

Venäläiset propagandistit kylvävät kultahippuja: "Venäjän tiedustelupalvelu on ryhtynyt auttamaan sotilaita Ukrainan erikoisoperaatiossa", otsikoi uutissivusto Lenta.ru. Suomennetaan koko herkkupala:

"Venäjän ulkomaantiedustelu on alkanut hankkia tietoja, jotka auttavat venäläisiä sotilaita suorittamaan erikoisoperaatiota Ukrainassa. Tästä on ilmoittanut ulkomaantiedustelun johtaja Sergei Naryshkin, kirjoittaa Tass."

"Naryshkinin mukaan tiedustelupalvelun tarkoituksena on hankkia operatiivisia ja taktisia tietoja, joita tarvitaan voittoon 'taistelukentällä'. Hän huomautti lisäksi, että ulkomaantiedustelun tehtävä hankkia tietoja, jotka auttavat maan johtoa tekemään tärkeitä ulkopoliittisia päätöksiä, on edelleen ajankohtainen."

"Viraston päällikkö mainitsi esimerkkinä suuren isänmaallisen sodan, jolloin tiedustelija Kim Philby hankki Wermachtin Zitadelle-operaatiosta tietoja, jotka auttoivat puna-armeijan johtoa Kurskin taistelussa."

"Aikaisemmin 30. syyskuuta Naryshkin ilmoitti, että Venäjällä on aineistoa, joka viittaa lännen rooliin Venäjän Nord Stream -kaasuputkien räjähdyksissä. Hän kutsui tapausta kansainväliseksi terrori-iskuksi ja huomautti, että länsi pyrkii salaamaan sen todelliset järjestäjät ja toteuttajat."

Mitähän ihmettä Venäjän ulkomaantiedustelu on tehnyt Ukrainassa tähän saakka, päivittelee Venäjän uutiset.

Tuvalaissotilaiden perheille luvataan lammas, jauhoja, perunaa ja kaalia

Venäjään kuuluvassa Tuvassa armeijaan kutsuttujen perheille luvataan antaa lammas, 50 kiloa jauhoja, kaksi säkkiä perunaa ja kaalia tarpeen mukaan, kertoo verkkolehti Holod. Tehtävän on antanut paikallisviranomaisille tasavallan päämies Vladislav Hovlyg.

"Viranomaisten ja aktiivisten asukkaiden yhteisten ponnistustusten ansiosta sotilaiden ja heidän perheidensä pitää tuntea, että he eivät jää yksin arjen ongelmien kanssa", sanotaan tasavallan virallisella sivustolla

Ukrainaan lähetettyjen sotilaiden perheille on jaettu jo 91 lammasta. Eräissä piireissä heille luvataan toimittaa myös kivihiiltä ja halkoja. Jokaisesta alle 17-vuotiaasta lapsesta maksetaan 5000 ruplaa (päivän kurssilla 88 euroa).

Tuva oli viime vuonna elintasoltaan Venäjän köyhin alue.

Venäjän uutiset

torstai 29. syyskuuta 2022

"Putin valitsee aina tilanteen kärjistymisen"

Liikekannallepano herättää paniikkia Venäjän eliitissä, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Se odottaa maan hyökkäyssodan kärjistymistä aina ydinsotaan saakka. Tiedot perustuvat toimittajapari Farida Rustamovan ja Maksim Tovkailon lähteisiin korkea-arvoisten virkamiesten, kansanedustajien ja suuryritysten johtajien keskuudessa.

"Ilmassa on pelkoa, ihmiset ovat shokissa ja ahdistuneita", kuvailee tilannetta yksi hallituksen lähellä olevista lähteistä. Hänen mukaansa virkamiehet välttyvät liikekannallepanolta, mutta tämä ei koske heidän perheenjäseniään. Monet ovat ostaneet veljilleen, pojilleen ja sukulaisten pojille lentoliput ja lähettäneet heidät ulkomaille, mutta kaikki eivät uskalla piilotella läheisiään. "Julistavat vielä isänmaan viholliseksi ja laittavat linnaan", kuvailee pelkojaan yksi toimittajaparin keskustelukumppaneista. Kukaan ei odottanut, että Putinin julistama "osittainen" liikekannallepano muuttuu heti summittaiseksi.

Tunnelma Venäjän eliitin keskuudessa synkkenee sitä mukaa, kun valtion hallinto syöksyy kaaokseen ja vakoojamaniaan, ja päätösten teko riippuu vain presidentistä, jonka ajattelu on juuttunut umpikujaan. "Täydellinen koordinaation puute ja sekasotku", sanoo yksi lähteistä ja lisää, että tämä koskee sekä ennennäkemättömien pakotteiden kohteeksi joutunutta taloutta että sotatoimia. "Mitä me teimme Harkovassa? Sitä ei tiedä vieläkään kukaan, eivät poliitkot eivätkä sotilaat. Niin vain tapahtui!", ihmettelee toinen keskustelukumppani.

Aiemmin mahdottomalta tuntunut sotilaallinen tappio häämöttää ensimmäistä kertaa selvästi horisontissa. Mutta Putin ei osaa hävitä, hän haluaa kiireesti muuttaa tilanteen, ja juuri tämä selittää hänen päätöksensä liikekannallepanosta, selittää Kremliä lähellä oleva henkilö. Tämä pakottaa eliitin tajuamaan katastrofin väistämättömyyden ja täyttää presidentin hallinnon ilmapiirin epätoivolla.

"Putin valitsee aina eskalaation", sanoo presidentin kanssa useita vuosia työskennellyt hallitusta lähellä oleva lähde. "Joutuessaan tekemään epämiellyttäviä valintoja hän tulee valitsemaan tilanteen kärjistymisen aina ydinaseisiin saakka." "Ensin osittainen, sitten yleinen liikekannallepano ja lopulta taktiset ydinaseet", myöntää toinen hallituslähde.

Putinin lähipiirissä ei ole enää ihmisiä, jotka voisivat väittää hänelle vastaan, sanovat virkamiehet. Aikaisemmin esimerkiksi valtion tilintarkastaja Aleksei Kudrin varoitteli presidenttiä päätösten seurauksista, mutta nyt hänkin on eronnut.  Putin toistaa yksityiskeskusteluissa samaa mantraa, miten Venäjä on vihollisten ympäröimä ja Nato punoo juoniaan. Hänen kanssaan on turhaa yrittää puhua, lähteet valittavat.

"Nyt kaikki ymmärtävät, että sota ei lopu pian ja se tulee koskettamaan jokaista", sanoo presidentin hallinnon kokouksiin säännöllisesti osallistuva lähde. Toinen Kremliä lähellä oleva korkea virkailija uskoo, että lähikuukausina tilanne vain kärjistyy.

Venäjän uutiset

Venäjältä on paennut 194 000 ihmistä

Venäjältä on paennut liikekannallepanon julistamisen jälkeen 194 000 ihmistä, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Suurin osa heistä on löytänyt turvapaikan Kazakstanista, jonne on siirtynyt 98 000 venäläistä.

Georgia on ottanut vastaan 53 000 venäläistä. Sen maarajalle kerääntyi 15 kilometrin pituinen ruuhka liikekannallepanoa pakenevista. Venäjän viranomaiset ovat ajaneet Ylä-Larin raja-asemalle panssariautoja estääkseen venäläisiä murtautumasta rajan yli. He ovat avanneet rajalle myös kutsuntatoimiston asevelvollisia varten.

Yli 43 000 venäläistä on paennut Suomeen, kartoo verkkolehti. Mongoliaan on siirtynyt 3000 henkeä, enimmäkseen Burjatian asukkaita. Mongolian entinen presidentti on syyttänyt Venäjää burjaattien, tuvalaisten ja kalmukkien käyttämisestä tykinruokana Ukrainassa. Hän kehottaa Venäjän kansallisia vähemmistöjä kieltäytymään sotaan osallistumisesta ja sanoo, että "Mongoliassa heidät otetaan avosylin vastaan".

Venäläisten poismuutto on rikkonut jopa helmi-maaliskuun ennätyksen. Venäjän nettikaupan liiton mukaan Venäjältä lähti tuolloin 50-70 tuhatta ihmistä. Huhtikuun toisessa aallossa maasta poistui vielä 70-100 tuhatta. Nyt pelkästään viikon aikana Venäjän on jättänyt 194 tuhatta henkilöä, joita liikekannallepano saattaisi koskea.

Joukkopaon seurauksena Venäjän rajoille on syntynyt kilometrien pituisia ruuhkia ja lentolippujen hinnat ovat nousseet 10-15-kertaisiksi. Vallanpitäjät haluavat sulkea rajat kutsuntaikäisiltä miehiltä. Päätöstä odotetaan Ukrainan miehitetyillä alueilla päättyneiden "kansanäänestysten" jälkeen.

Putinin hallinnon edustajien mukaan Venäjä ei halua sulkea rajojaan kokonaan. "Rautaesiripun" sijaan venäläisiä odottavat kutsuntatoimistojen luetteloihin perustuvat maastapoistumisrajoitukset.

Venäjän uutiset

keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Suomen rajalle on pystytetty kutsuntatoimisto

Pietarilainen Aleksei kuvasi keskiviikkoaamuna Suomen rajalle pystytetyn kutsuntatoimiston, kertoo pietarilainen uutissivusto Fontanka. Siellä voi saada kutsun asepalvelukseen tai allekirjoittaa värväyssopimuksen. Torfjanovkan raja-asemalla sijaitseva toimisto ei kuitenkaan seitsemän aikaan aamulla ollut vielä auki.

Leningradin alueen uutissivusto 47 News kertoo, että Viipurin piirin hallinto ja alueen sotakomissariaatti vahvistavat kutsuntatoimiston perustamisen. Tullista sanotaan, että toimisto on ollut auki jo tiistaista lähtien.

Aikaisemmin vastaavanlainen toimisto on pystytetty Georgian rajalle. 

PS: Torstaina kävi ilmi, että värväystoimistoa ei enää tarvita.

Venäjän uutiset

Kaksoiskansalaisuus: kysymys ja vastaus

Venäjän virallinen tiedotussivusto Objasnjaem vastaa kysymykseen kaksoiskansalaisuudesta:

Kysymys: Koskeeko liikekannallepano ihmisiä, joilla on useita kansalaisuuksia?

Vastaus: Ihmisiä, joilla on kaksoiskansalaisuus, pidetään lain mukaan ainoastaan Venäjän federaation kansalaisina. Heitä koskevat kaikki oikeudet ja velvollisuudet, mukaan lukien isänmaan puolustaminen.

Toivottavasti tämä tuli nyt selväksi, toteaa Venäjän uutiset.

Rajavartijat eivät päästä lentäjiä ulkomaanlennoille

Venäjän rajaviranomaiset ovat alkaneet poistaa lentäjiä ulkomaanlennoilta asevelvollisille määrätyn rajanylityskiellon takia, kertoo Telegram-kanava Baza.

Kanavan mukaan yli kymmenen lentäjää eri yhtiöistä on saanut ilmoituksen rajanylityskiellosta kahden viime päivän aikana. Heitä kehotetaan selvittämään asia omassa kutsuntatoimistossaan.

Lentäjille ilmoitetaan rajanylityskiellosta joskus vain vähän ennen lennon lähtöä, ja lentoyhtiöiden on nopeasti etsittävä heille korvaaja. Monet yhtiöt ovat toistaiseksi päättäneet olla määräämättä ulkomaanlennoille alle 35-vuotiaita miehistön jäseniä.

Venäjän uutiset

Kuka maksaa kuolleiden sotilaiden lainat?

Duuma yritti tiistaina hyväksyä lain Venäjän hyökkäyssotaan osallistuville myönnettävistä velkahelpotuksista, kertoo talouslehti Kommersant. Ratkaisevaksi esteeksi muodostui kysymys siitä, kuka maksaa kansanedustajien suunnitteleman kuolleiden ja vammautuneiden sotilaiden lainojen mitätöinnin. Valtio ja pankit kieltäytyvät niiden korvaamisesta.

Apulaisvaltiovarainministeri Aleksei Moisejevin mukaan velkojen anteeksiannon tulee tapahtua pankkien kustannuksella. Pankkiasiantuntijan mukaan kysymys ei ole vain sodassa kaatuvien lainoista, vaan lisääntyneestä riskistä, joka kohdistuu kaikkiin armeijaan kutsutuille myönnettyihin luottoihin.

Kansallisen luottotoimiston mukaan viime vuonna venäläisillä oli yli 13 biljoonaa ruplaa asuntolainaa. 45 % asuntovelallisista on 30-40-vuotiaita ja 20 % alle 30-vuotiaita. Lisäksi vähän alle 12 biljoonaa on vakuudettomia lainoja, joissa alle 40-vuotiaiden osuus on yli 50 %. Vaikka osa luotoista on myönnetty naisille ja muille kutsuntojen ulkopuolelle jääville, liikekannallepano vaarantaa biljoonien edestä pankkien omaisuutta.

PS: Laki meni duumassa jo keskiviikkona läpi, kertoi Kommersant myöhemmin, mutta vielä ei tiedetä kuka velkahelpotukset maksaa. Keskustelu asiasta tuskin päättyy tähän.

Venäjän uutiset

Totta vai tarua?

Dagestanin mellakoiden jälkeen netissä levisi kuva tasavallan sotakomissaarin määräyksestä, jossa ilmoitetaan liikekannallepanon keskeyttämisestä. Dagestanin viranomaiset eivät ole asiasta kertoneet, ja tasavallan päämiehen mukaan mobilisaatio etenee suunnitelman mukaan.

Faktantarkistukseen erikoistunut Provereno-sivusto on tutkinut asiakirjaa ja löytänyt sen tekstistä useita kieli- ja oikeinkirjoitusvirheitä. Dokumentista puuttuu myös pakollinen merkintä leiman paikasta. Kuvaa on levitetty Telegram-kanava Ateo Breakingin logolla varustettuna, mutta ilmeisesti ensimmäinen julkaisu löytyy ilman logoa Patsifist-nimiseltä kanavalta. Kyseinen kanava jakaa neuvoja asepalveluksesta kieltäytyjille.

Dagestanin viranomaisten toimien, asiakirjan virheiden ja sen todennäköisen alkuperän perusteella Provereno päättelee, että kyseessä on väärennös. Sivustolta löytyy myös muita asiakirjoja, huhupuheita, myyttejä ja uskomuksia, jotka tarkistettaessa sijoittuvat usein totuuden ja valheen välimaastoon. Venäjää osaavia saattavat huvittaa esimerkiksi Suomea koskevat tarinat.

Venäjän uutiset

Menneitä aikoja muistellen

Arkangelin alueella armeijaan mobilisoiduille jaetaan vihkosia kohottamaan taisteluhenkeä, kertoo paikallinen uutissivusto 29.ru. Joissakin niistä on runoja ja lasten kirjeitä, toisissa iskulauseita ja argumentteja "sotilaalliseen erikoisoperaatioon" osallistujien motivoimiseksi. 

"Miksi erikoisoperaatio on alkanut?", kysytään vihkosessa. "Yksinkertaisia vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Jos teille esitetään tällainen kysymys, käyttäkää vain näitä havainnollisia postereita selittääksenne, miksi erikoisoperaatio on alkanut ja mitä vastaan me taistelemme Ukrainassa."

  • "Meidän rajoillemme on rakennettu 'anti-Venäjää'. USA:n johtamat Nato-maat ovat tarkoituksella pumpanneet Ukrainan täyteen aseita ja kalustoa, kouluttaneet sotilaita ja ruokkineet paatunutta russofobiaa. Ukraina olisi joka tapauksessa ollut isäntiensä tuomitsema konfliktiin tulevaisuudessa. Tänään me toteutamme erikoisoperaation ja vaarannamme henkemme, jotta lapsemme eivät joutuisi tekemään sitä."
  • "Ukraina on harjoittanut systemaattista terroria omia kansalaisiaan kohtaan alkaen venäjän kielen käytöstä johtuneista pahoinpitelyistä ja nöyryytyksistä aina Ukrainan armeijan valvomiin kidutuskammioihin ja vankiloihin."
  • "Ukrainan viranomaiset ovat peitelleet murhaajia. Ukrainassa ei ole ollut vain radikaaleja ja ekstremistejä, vaan he ovat myös aktiivisesti osallistuneet politiikkaan, omanneet aseistettuja ryhmittymiä, kiduttaneet ja tappaneet omia kansalaisiaan. Venäjä ja jopa YK ovat kiinnittäneet tähän toistuvasti huomiota."
  • "Meitä on pidetty virallisena vihollisena. Erikoisoperaation aikana joukot ovat onnistuneet kaappaamaan asiakirjoja, jotka vahvistavat Ukrainan suunnitelmat hyökkäyksestä Venäjälle. Tiedossa on myös ydin- ja biologisten aseiden kehittely yhdessä lännen kanssa."
  • "Ukraina on käyttänyt ja käyttää edelleen joukkotuhoaseita. Vuodesta 2014 lähtien Venäjä ja kansainväliset organisaatiot ovat toistuvasti kiinittäneet huomiota Ukrainan armeijan rypälepommeihin ja -ammuksiin. Ukrainalaiset julkisuuden henkilöt ovat toistuvasti ilmoittaneet haluavansa luoda ydinaseita käytettäväksi myös Venäjän alueella."
  • "Ukraina on valmistellut terrrori-iskuja Venäjällä. Venäjän federaation erikoispalvelut ovat toistuvasti raportoineet terrori-iskujen ehkäisemisestä."
"Älä laske päiviä, älä laske virstoja, laske vain denatsifioituja [kirjoitettu sanojen "sinun tappamiasi" päälle] banderalaisia", kehotetaan vihkosessa.

Venäjän uutisille tulee kyynel silmään neuvostoaikojen propagandaa muistellessa. Mutta kopiopaperille tulostettu, saksilla leikattu ja yläkulmasta niitattu lipare ei Internetin aikana jotenkin vain tunnu aivan samalta. Lisäksi se on aivan liian pieni käytettäväksi... 

Kyllä Pravda oli vaan parempi.

tiistai 27. syyskuuta 2022

Venäjän armeija pelkää älypuhelimia

Näppäinpuhelinten kysyntä kasvaa Venäjällä, kertoo talouslehti Forbes. Kuluneen viikon aikana niiden myynti on lisääntynyt kymmeniä prosentteja. Puhelinyhtiö MTS raportoi 86 prosentin kasvusta.

Analyysitoimisto Telecom Dailyn mukaan 25 % venäläisistä ostaa normaaliaikanakin näppäinpuhelimia. Nyt niiden osuus on kasvanut 35-37 prosenttiin. Kysynnän kasvusta huolimatta näppäinpuhelimista ei pitäisi tulla pulaa, sillä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä niitä tuotiin Venäjälle 43 % enemmän kuin viime vuonna.

Syy perinteisten matkapuhelinmallien suosioon on yksinkertainen. Liikekannallepanossa armeijaan kutsutut voivat ottaa mukaansa vain näppäinpuhelimen. Älypuhelimet on luovutettava joukko-osastoon saapumisen jälkeen komppanian päällikölle.

Lainopillisia neuvoja jakava sivusto kysyy retorisesti, miksi armeija pelkää älypuhelimia:

"Mikseivät sotilaat saa käyttää sosiaalista mediaa ja näyttää, miten hyvät oltavat heillä on? Kertoa arjesta ja jakaa kuvia, joissa kaikki ovat terveitä, hyvin ruokittuja ja lämpimissä vaatteissa? Vastaus lienee itsestään selvä. Varsinkin kun eräät virkamiehet sanovat, että 'komppania menee lahdattavaksi'."

Venäjän uutiset

Rikkaat pakenevat yksityiskoneilla

Varakkaat venäläiset vuokraavat yksityiskoneita päästäkseen pakoon Putinin likekannallepanoa, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Paikka yksityislennolle maksaa 1,2 - 1,5 miljoonaa ruplaa, mutta kaikille halukkaille ei riitä tilaa koneissa.

"Tilanne on tällä hetkellä aivan hullu", sanoo Your Charter -yhtiön johtaja. "Aikaisemmin saimme 50 varausta päivässä, mutta nyt niitä on noin viisi tuhatta." Yhtiö yrittää vastata kysyntään vuokraamalla isompia koneita.

FlightWayn johtajan mukaan suihkukoneiden kysyntä on kasvanut 50-kertaiseksi pakotteista johtuvan heikon saatavuuden takia. Kysyntä on nyt suurempaa kuin tarjonta, ja hinnat nousevat pilviin. Koneita vuokraavat myös yhtiöt, jotka evakuoivat työntekijöitään Venäjältä.

Venäläiset yrittävät paeta maasta ennen rajojen sulkemista. Sunnuntaista lähtien on ollut tapauksia, joissa rajanviranomaiset ovat estäneet ihmisten maasta poistumisen. Lentokentille on toimitettu luetteloita armeijaan kutsutuista henkilöistä. Kutsuntatoimistot välittävät rajavartijoille tietoja sähköisessä järjestelmässä.

Konsulttiyhtiö Henley & Partnersin mukaan 15 % Venäjän miljonääreistä saattaa jättää maan tämän vuoden loppuun mennessä. Liikekannallepano lisää muuttovirtaa entisestään.

Venäjän uutiset

Eräs runoilijakohtalo

Poliisi on pahoinpidellyt ja raiskannut Moskovassa pidätetyn runoilijan ja aktivistin, kertoo uutissivusto Meduza viitaten Novaja gazeta Jevropaan. Pahasti hakatun Artjom Kamardinin peräaukkoon työnnettiin rautatanko, minkä jälkeen hänet pakotetiin esittämään videolla "anteeksipyyntö Venäjän monietniselle kansalle".

Kamardin ja kaksi muuta aktivistia pidätettiin eilen ja heidät vietiin Moskovan Tverin piiriin tutkintakomiteaan. Kamardin oli edellisenä päivänä osallistunut liikekannallepanon vastaiseen runotapahtumaan Majakovskin patsaan luona. Siellä hän oli ilmeisesti esittänyt runon, jonka takia häneltä vaadittin anteeksipyyntöä. Runon sanat menevät vapaasti suomennettuna "Eläköön Kiovan Rus, Novorossija - hus". Videolla esiintyy myös kaksi muuta henkilöä, jotka olivat yhdessä Kamardinin kanssa "esittäneet ajatuksiaan Donbasista, venäläissotilaista ja heidän sukulaisistaan".

Kamardin on yhä poliisin käsissä. Samaan aikaan pidätetty Aleksandra Popova on päästetty pois. Popova kertoo että poliisi oli repinyt hänen hiuksiaan, liimannut suun kiinni ja uhkaillut joukkoraiskauksella. Naiselle oli näytetty myös hänen poikaystävänsä Kamardinin raiskausvideo.

Venäjän uutiset

maanantai 26. syyskuuta 2022

Kremlissä pelätään varsinkin Kaukasiaa

Venäjän viranomaiset valmistautuvat tukahduttamaan liikekannallepanon vastaiset protestit voimatoimin, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Vallanpitäjät ovat huolissaan erityisesti Kaukasiasta, jossa mielenosoitukset ja yhteenotot poliisin kanssa jatkuvat toista päivää.

Sunnuntaina Dagestanin Endirein kylän asukkaat estivät liikenteen Hasavjurtin ja tasavallan pääkaupungin Mahatshkalan välisellä maantiellä. Mielenosoituksia oli myös Mahatshkalassa, jossa poliisi ampui ilmaan ja pidätti yli sata ihmistä.

Kuvat poliisin ja kansalliskaartin pahoinpitelemistä dagestanilaisista täyttivät Venäjän sosiaalisen median. Samaan aikaan protesteja järjestettiin Kabardi-Balkariassa, jossa kymmeniä naisia osoitti mieltään aluehallinnon rakennuksen edessä. Lauantaina Moskovassa, Pietarissa, Novosibirskissa ja muissa suurissa kaupungeissa pidätettiin yli 800 ihmistä.

Kreml on huolestunut varsinkin Kaukasian tilanteesta ja erityisesti Dagestanin väkivaltaisista mielenosoituksista. Uutissivusto Meduzan lähteet presidentin hallinnossa kertovat, että vallanpitäjät aikovat "eristää" protestit tarvittaessa voimatoimin. Sitä ennen yritetään käyttää rauhanomaisia keinoja. Niihin kuuluvat kutsuntojen kohdistaminen tarkemmin ja laittomasti kutsuttujen palauttaminen takaisin kotiin.

Maanantaina Mahatshkalan kaduille lähti jälleen satoja ihmisiä. BBC:n mukaan ainakin 20 mielenosoittajaa pidätettiin. Hasavjurtissa satakunta henkeä osallistui mielenosoitukseen, jonka hajottamiseen lähetettiin myös turvallisuusjoukkoja.

Kremlin huolestuneisuuteen on syynsä. Kansallisissa tasavalloissa politiikka saa kärjistyessään vahvan etnisen värin, ja se mikä Moskovassa tai Tsheljabinskissa näyttää "Venäjän sodalta Ukrainaa vastaan", nähdään Mahatshkalassa ja Jakutskissa "venäläisten ja ukrainalaisten välisenä sotana", sanoo politologi Abbas Galljamov. Venäläiset saavat tilanteessa "imperiumin" edustajien roolin, eivätkä dagestanilaiset tai jakuutit ymmärrä, miksi heidän pitäisi tähän osallistua.

Meduzan lähteiden mukaan viranomaiset uskovat, että laajalle levinnyt tyytymättömyys liikekannallepanoon voidaan tukahduttaa propagandan avulla. Tätä varten kansalle kerrotaan Naton suunnitelmista "ryöstää ja hajottaa" Venäjä, ja viha ohjataan kutsuntatoimistoihin, jotka eivät muka tottele ylipäällikön selkeitä ohjeita.

Venäjän uutiset

Moskovan pörssi romahti taas

Venäjän markkinaviikko alkoi osakkeiden ja valtion velkapaperien kurssien rajulla laskulla, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Moskovan pörssin indeksi laski lähes 12 prosenttia 1841,4 pisteeseen, alimmilleen sitten Venäjän hyökkäyssodan alkamisen.

Putinin liikekannallepanokäskyn jälkeen Moskovan pörssin indeksi on laskenut 23 % ja menettänyt arvostaan lähes kolme biljoonaa ruplaa. Tänään suurimpia laskijoita olivat kaivosyhtiö Metshel, öljy- ja kaasuyhtiöt, Aeroflot, Sberbank ja VTB-pankki. Monet osakkeeet saavuttivat pörssin asettaman pudotusrajan. Venäjän valtionlainan obligaatioiden kurssia mittaava RGBI-indeksi putosi 2,6 %, mikä on eniten sitten kaupankäynnin käynnistyttyä uudelleen 21. maaliskuuta.

Pörssiromahdukseen vaikuttavat odotukset Venäjän hyökkäyssodan laajenemisesta ja lännen uusista pakotteista pankkisektorille, teknologian vientiin, timanttikauppaan ja kiinteistöjen myyntiin venäläisille. Tämänpäiväisen kurssilaskun välittömänä syynä mainitaan Venäjän rajojen sulkeminen liikekannallepanon jälkeen. Pitemmällä aikavälillä vaarana on, että nykyisen kaltaiset osakemarkkinat lakkaavat kokonaan olemasta, varoittaa asiantuntija.

PS: Loppujen lopuksi osakekurssit laskivat maanantaina 7,49 % 1933 pisteeseen ja valtion obligaatiot 2,16 %. Päivän loppusaldo ei ole ollut viiteen vuoteen alle 2000 pisteen, kertoo Kommersant.

Venäjän uutiset

"Sotilaan kuolema pesee kaikki synnit pois"

Moskovan patriarkka Kirill kehottaa venäläisiä uhrautumaan maan hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Patriarkan sunnuntaina pitämä saarna on julkaistu Venäjän ortodoksisen kirkon sivustolla.

"Jos joku velvollisuudentunnon tai valan täyttämisen takia pysyy uskollisena kutsumukselleen ja kuolee sotilasvelvollisuutta täyttäessään, niin hän suorittaa epäilemättä uhrausta vastaavan teon. Hän uhraa itsensä toisten puolesta. Siksi me uskomme, että tämä uhri pesee pois kaikki synnit, jotka ihminen on tehnyt", sanoo Kirill.

Patriarkka viittaa Jeesukseen, joka hyväksyi teloituksen ihmisten syntien vuoksi. "Jos Jumala antaa pojassaan ihmiselämänsä muiden ihmisten tähden, ihmissuvun tähden, niin uhrauksellisuus on korkein osoitus ihmisen rakkaudesta lähimmäisiään kohtaan", toteaa Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja hieman kryptisesti. Hän kehottaa kaikkia sotilaita täyttämään rohkeasti velvollisuutensa.

Kirill on saarnoissaan toistuvasti puolustellut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Hän väittää, että Venäjä on "rauhaa rakastava valtakunta", joka "ei osallistu sotilaallisiin seikkailuihin" eikä ole "koskaan hyökännyt kenenkään kimppuun", vaan "puolustaa vain omia rajojaan". Patriarkan mukaan kenelläkään Venäjän sotilaista "ei pidä olla minkäänlaisia epäilyksiä valitun tien oikeellisuudesta".

Patriarkka Kirill kertoi aiemmin, että "todellisesti uskova ihminen tai sotilas ei pelkää kuolemaa". Samaan aikaan hän ajelee panssarimersulla ja nauttii federaation turvallisuuspalvelun suojelua.

Venäjän uutiset

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Dagestan mobilisoituu liikekannallepanoa vastaan

Venäjään kuuluvan Dagestanin Endirein kylässä osoitetaan mieltä liikekannallepanoa vastaan, kertoo MK Dagestan. Mielenosoittajat ovat katkaisseet tasavallan pääkaupungin Mahatshkalan ja piirikeskus Hasavjurtin välisen maantien. Videolla kuuluu laukauksia.

Endireistä on dagestanilaisten Telegram-kanavien mukaan kutsuttu sotaan 110 henkilöä, mukaan lukien vastikään armeijassa palvelleita poikia. Aikaisemmin vastaava mielenosoitus nähtiin Babajurtin piirissä.

Telegram-kanava Utro Dagestan kutsuu kansalaisia mielenosoitukseen Mahatshkalassa. Viranomaiset varautuvat tapahtumiin sulkemalla pääkaupungin katuja. Mahatshkalaan on päätetty lähteä myös Endireistä.

PS: Mahatshkalan mielenosoitus alkaa pikku hiljaa olla ohitse. Paikalla paljon nuoria naisia, pieniä yhteenottoja poliisin kanssa, pidätyksiä ja laukauksia. Mysli Islama summaa: "Lopputuloksena selvisi, että Kaukasian sankareita eivät ole MMA-kamppailijat shortseissa, vaan huivipäiset naiset..."

Venäjän uutiset

Kutsutut ryntäävät tekemään testamentteja

Kutsuntamääräyksen saatuaan pitää ehtiä paitsi viinakauppaan, myös notaarin luokse tekemään testamentti, kertoo Business FM. Moskovan ja lähialueen notaaritoimistot ovat tällä hetkellä pahasti ruuhkautuneet.

Notaarin luokse pyrkivät ovat etupäässä kutsuntaikäisiä miehiä. He haluavat tehdä testamentin tai yleisvaltakirjan lähisukulaisille. Tällaisen asiakirjan avulla sukulaiset voivat käyttää armeijaan kutsutun omaisuutta tämän poissa ollessa tai kuoleman jälkeen. Valtakirja mahdollistaa myös henkilön asioiden hoitamisen ja esimerkiksi postin vastaanottamisen.

Radioaseman haastatteleman juristin mukaan armeijaan kutsutut rinnastetaan sopimussotilaisiin. Heidän tililleen maksetaan palkkaa ja haavoittumisen tai kuoleman jälkeen määrätyt korvaukset. Henkilön kuoltua hän pankkitilinsä suljetaan, eikä kukaan voi käyttää hänen omaisuuttaan puoleen vuoteen ennen perillisten ilmaantumista. Testamentin tai valtakirjan tekeminen varmistaa rintamalle lähtijän viimeisen tahdon toteutumisen ja helpottaa läheisten elämää. "Ehkä siksi notaarien ympärillä käy nyt sellainen kuhina", toteaa juristi kainosti.

Venäjän uutiset

Rotat pakenevat laivasta

Räppäri Timati lensi liikekannallepanon jälkeen Uzbekistaniin, kertovat viihdesivustot. "Isänmaallisuudestaan" tunnettu artisti on julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa hän poseeraa tashkentilaisen moskeijan edessä. Timati ei itse kommentoi olinpaikkaansa.

Timatin tuotantoon kuuluu muun muassa vuonna 2015 äänitetty laulu, jonka mukaan hänen "paras ystävänsä on presidentti Putin". Räppäri on esiintynyt Venäjän hyökkäyssodan tukikonserteissa ja arvostellut viimeksi sodan tuominnutta Alla Pugatshovaa.

Venäjällä kielletyssä Instagramissa Timotilta kysellään, miksi hän ei ole rintamalla puolustamassa isänmaataan. Artisti on aiemmin kertonut, että hän on saanut vapautuksen armeijasta tatuointiensa takia. Räppärin mukaan hänen sotilaspassissaan lukee "psyykkisesti epätasapainoinen". Ulkomaanpassi näyttää kuitenkin olevan kunnossa, ja venäläisethän pääsevät Uzbekistaniin ilman viisumia.

Venäjän uutiset

"Hei slaavit, väistäkää!"

Keski-Aasiassa vitsaillaan liikekannallepanoa paenneille venäläisille, kertoo Telegram-kanava Sanktsii v RF. Samalla muistutetaan "Tshingis-kaanin jälkeläisten" Venäjällä kokemasta rasismista. Esimerkki Kirgisian pääkaupungista Bishkekistä:

  • "Mamuja joka puolella! Ei tänne kaikki mahdu."
  • "Töihin otetaan vain kirgiisiä puhuvia."
  • "Näytäkääpäs oleskelulupa!"
  • "Eieiei, vuokraan asunnon vain aasialaisilta näyttäville. Slaavit, väistykää!"
  • "Silavaa ei ole, vain lampaanlihaa, aha..."

Venäjän uutiset

"On tapahtunut kauhea virhe..."

Propagandisti sai sätkyn, kun hänen ystävänsä kutsuttiin armeijaan, kertoo talouslehti Kommersant. Television ykköskanavan kirjeenvaihtaja ja Venäjän hyökkäyssodan innokas kannattaja Irina Kuksenkova yrittää pelastaa liikekannallepanolta lääkäriystävänsä Olesjan, joka on kahden lapsen äiti:

"Auts. En usko, että tämä on totta. Yritän saadan yhteyden Vladimirin kutsuntatoimistoon ja selvittää, onko sikäläinen sotakomissaari lainkaan selvin päin ja järjissään. Ystävättäreni Vladimirista itkevät puhelimessa, että meidän Olesja vietiin eilen sotaharjoituksiin. Kyllä, hän on sydänlääkäri, mutta hänellä on kaksi alaikäistä lasta. Soitan Olesjalle viiden minuutin välein, mutta hän ei vastaa. Eilen viimeisessä keskustelussa hän sanoi, että häntä pidetään Kovrovissa harjoituksissa kuukauden ajan ja sitten lähetetään rintamalle. Hänen mukaansa heitä on siellä nyt neljä Vladimirin kutsuntatoimiston viemää naista. Minusta tuntuu, että tämä on jokin virhe, tyhmä pila..."

Kuksenkova ilmoitti myöhemmin soittaneensa Moskovaan, koska Vladimirin kutsuntatoimisto ei vastaa. Siellä ihmeteltiin asiaa ja kysyttiin ironisesti, "josko Olesja olisi mennyt merten taa". Moskovasta sanottiin, että naiset, joilla on alle 16-vuotiaita lapsia, on vapautettu asepalveluksesta myös sota-aikana.

Kommenteissa arvellaan, että uutinen on lanseerattu tarkoituksella. Sen tehtävänä on antaa toppatakkiväelle toivoa, että summittaisissa sotaväenotoissa olisi kysymys vain "yksittäisistä ylilyönneistä".

Venäjän uutiset

lauantai 24. syyskuuta 2022

Tykinruoka kaipaa suolaa

Venäjällä saattaa tänä syksynä tulla pulaa suolasta, kertoo talouslehti RBK. Maan suurimman suolan tuottajan Russolin ongelmat liittyvät Kazakstanin rautateiden asettamiin rajoituksiin.

Russolin Orenburgin alueella sijaitsevaa tuotantolaitosta palvelee Kazakstanin rautatieyhtiö. Rautateiden ruuhkautumisen takia se aikoo tilapäisesti lopettaa muiden valtioiden omistamien tyhjien gondolivaunujen toimitukset.

Russolin mukaan vaunujen toimituskielto uhkaa lopettaa kokonaan suolan tuotannon ja lastauksen Kazakstanin rajalla sijaitsevassa Sol-Iletskissä. Yhtiö on jo aikaisemmin kärsinyt rautatieliikenteen ongelmista johtuvista toimitushäiriöistä, jotka koskevat myös Venäjän sotateollisuutta ja infrastruktuuria.

Russol tuottaa 42 % Venäjällä käytetystä ruokasuolasta ja 40 % teknisestä suolasta. Noin 20 % Venäjän ruokasuolasta tulee Valko-Venäjältä ja 15 % Kazakstanista. Elintarvikealan mukaan Venäjän suolavarastot ovat "tällä hetkellä minimaaliset". Tilanne on "kriittinen", koska meneillään on syksyn säilöntäkausi.

Venäjän uutiset

Karjalan tasavalta: väki vähenee, elintaso laskee

Karjalan tasavallan väkiluvun odotetaan laskevan tänä vuonna 599 800 henkeen, kertoo Daily Karelija. Tasavallan viranomaisten esittämän ennusteen mukaan vuonna 2025 väkiluku on 583 100 henkeä. Viime vuonna Karjalassa oli 606 100 asukasta.

Tasavallan väestö on nyt pienempi kuin ennen toisen maailmansodan alkua. Se oli suurimmillaan noin 795 000 henkeä 1980-luvun lopussa. Presidentti Putinin vuonna 2000 alkaneella valtakaudella väkiluku on laskenut lähes 20 %. Karjalaisista lähes puolet asuu Petroskoissa, joka sekin on taantumaan päin.

Viranomaisten ennusteen mukaan Karjalan tasavallan bruttokansantuote laskee tänä vuonna 4 %, teollisuustuotanto 5 % ja vähittäiskauppa 7 %. Kuluttajahintaideksi nousee 16 %.

Venäjän uutiset

1,2 miljoonaa tarjottu, kuka korottaa?

Venäjän armeijaan aiotaan kutsua liikekannallepanon puitteissa 1,2 miljoonaa henkeä, kertoo uutissivusto Meduza. Moskovan kiintiö on 16 000 ja Pietarin 3 200.

Sivuston haastatteleman lähteen mukaan aluekeskuksista pyritään keräämään mahdollisimman vähän sotilaita. Kutsunnat koskevat etupäässä maaseutua, koska siellä ei ole tiedotusvälineitä eikä oppositiota ja sodan kannatus on suurempi. 

Puolustusministeri Sergei Shoigu on maininnut kutsuttavien määräksi 300 000 reserviläistä. Määrä on ilmaistu Putinin allekirjoittaman liikekannallepanomääräyksen seitsemännessä, salaiseksi julistetussa pykälässä. Novaja gazeta Jevropa sanoo luvun olevan miljoona ihmistä.

Samaan aikaan Jakutian päämies vaatii "vahingossa mobilisoitujen" suurperheiden isien palauttamista, kertoo Kommersant.

Venäjän uutiset

perjantai 23. syyskuuta 2022

Tyhmyydestä sakotetaan

Georgian rajalla maahanpääsyä odottavat venäläiset kyselevät toisiltaan ohjeita, kertoo telegram-kanava Sanktsii v RF. Epätietoisuutta aiheuttavat muun muassa autoihin kiinnitetyt "isänmaallisuutta" osoittavat Z-tarrat ja Pyhän Yrjön nauhat. Jotakuta huolettaa mukana olevan hamsterin kohtalo ja toinen kysyy, päästetäänkö rajan yli Donetskin tai Luhanskin "kansantasavaltojen" rekisterikilvillä varustetut autot.

Kaikkein tyhmimpiä venäläisiä ei päästetä Georgiaan. Oleg kirjoittaa:

"#%&!!, käännyttivät rajalta takaisin. Unohdin irrottaa tuulilasin kulmasta pienen Z-kirjaimen. Georgialaiset, te olette seuraavina vuorossa denatsifioitaviksi!"

Venäjän uutiset

Venäjä lisää turvallisuuselinten rahoitusta 50 prosenttia

Venäjän hallitus lisää ennätysmäisesti poliisin, kansalliskaartin ja muiden turvallisuuselinten rahoitusta, kertoo verkkolehti The Moscow Times viitaten talouslehti Vedomostiin. Vuonna 2023 "kansalliseen turvallisuuteen ja lainvalvontaan" käytetään 4,2 biljoonaa ruplaa. Tavoitteena on varmistaa hallinnon vakaus sekä estää sodan ja elintason laskun vastaiset protestit.

Venäjän sisäministeriön, kansalliskaartin, turvallisuuspalvelujen, tutkintakomitean, syyttäjänviraston ja vankeinhoitolaitoksen kulut nousevat ensi vuoden budjetissa 50 %. Lisäys on suurin sitten saatavissa olevien tilastojen alkamisen vuonna 2006. Edellinen kasvuennätys tehtiin vuonna 2012, jolloin turvallisuusmenoja nostettiin mielenosoitusten takia 46 %.

Armeijaan, poliisiin ja muihin "voimavirastoihin" käytetään ensi vuonna yhteensä 8,8 biljoonaa ruplaa, mikä on kolmasosa Venäjän budjetista. Vuonna 2024 summa kasvaa 9,3 biljoonaan. Valtionvarainministeriön mukaan huomattavia summia menee "ystävällismielisten alueiden jälleenrakentamiseen ja kansallisen turvallisuuden vahvistamiseen".

"Voimaväen" rahoituksen lisääminen ei tule yllätyksenä. "Tehdessään valinnan vakauden ja vallankumouksen välillä kansa valitsi luonnollisesti vakauden. Valitessaan joko sodan tai vallankumouksen se saattaa hyvinkin pitää vallankumousta parempana", sanoo politologi Abbas Galljamov.

Liikekannallepanon ensimmäisen päivän mielenosoitukset olivat vain lämmittelyä, uskoo politologi. Kansalaisten enemmistö tarvitsee aikaa poliittisen päätöksen tekemiseen. Heidän on ymmärrettävä, että liikekannallepano ei ole vain television abstraktio. Pian he alkavat itse saada kutsuja armeijaan, ja heidän ystävänsä ja sukulaisensa palaavat Venäjälle ruumisarkuissa.

Suurimmat protestit ovat vasta edessä, arvelee Galljamov. "Ne voidaan tukahduttaa vain epäinhimillisen julmuuden avulla, mutta tämä julmuus tuhoaa Putinin legitimiteetin jäännökset. Toistaiseksi presidentillä on kannatusta, ja vähintään kolmannes äänestäjistä on häntä kohtaan täysin lojaali. Puolen vuoden kuluttua tämä ryhmä kutistuu kolmasosaan ellei enemmänkin", sanoo politologi.

Venäjän uutiset

Sota vie venäläisiltä hermot

Venäläiset ostavat viime vuoteen verrattuna 30 % enemmän psyykenlääkkeitä, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Vuoden alusta niihin on käytetty jo lähes 15 miljardia ruplaa. 

Venäjän hyökkäyssodasta johtuva psyykenlääkkeiden kysynnän kasvu koskee masennus-, psykoosi- ja rauhoittavia lääkkeitä, joihin tarvitaan usein lääkärin määräys. Heti sodan alun jälkeen niiden myynti lisääntyi noin 50 %. Kasvavasta kysynnästä huolimatta lääkkeistä ei ole vielä pulaa apteekeissa.

"Ihmiset hankkivat käsikauppalääkkeiden lisäksi myös reseptilääkkeitä. Lääkärit kertovat, että monet potilaat kääntyvät heidän puoleensa tällaisten vaivojen takia ensimmäistä kertaa", kertoo farmaseuttiliiton johtaja Viktorija Presnjakova. Psykiatri Aleksandr Kadrovin mukaan ihmiset ovat stressaantuneita, mikä häiritsee rationaalista ajattelua ja aiheuttaa paniikkikohtauksia. He voivat myös tuntea vihaa, pelkoa tai surua.

Venäjän uutiset

Nuoriherra Peskov ei aio lähteä sotimaan

Aleksei Navalnyin tukijat soittivat Putinin tiedottajan Dmitri Peskovin pojalle ja pyysivät häntä saapumaan kutsuntapaikalle, kertoo uutissivusto Meduza. Keskustelu käytiin Youtube-kanava Populjarnaja politikan liikekannallapanolle omistetussa lähetyksessä.

Peskovin vanhin poika Nikolai Choles ilmoitti kutsuntatoimiston työntekijänä esiintyneelle toimittajalle, ettei hän aio saapua lääkärintarkastukseen: "Jos ette tiedä, että minä olen herra Peskov, teidän täytyy ymmärtää, miten ei olisi aivan oikein, että tulisin sinne. Lyhyesti sanottuna, aion ratkaista tämän toisella tasolla". Isäpuolensa sukunimeä tähän saakka käyttäneen nuoriherra Peskovin mukaan hänen täytyy ensin neuvotella asiasta ja ottaa selvää kutsuntatoimistoon saapumisen tarkoituksenmukaisuudesta: "Puhun teille tietyistä poliittisista nyansseista."

Toimittajan kysyessä, onko Putinin tiedottajan poika valmis lähtemään vapaaehtoisena rintamalle, tämä vastasi ettei siitä ole syytä tehdä merkintää papereihin: "Olen kyllä valmis lähtemään, mutta en teidän pyynnöstänne, vaan teen niinkuin minulle sanotaan. Jos Vladimir Vladimirovitsh [Putin] käskee minua lähtemään, niin menen sinne. En ole mikään rivimies... Tämä on turha keskustelu."

Nikolai Choles palasi Venäjälle 2010-luvun alussa asuttuaan kymmenen vuotta Britanniassa. Siellä hänet tuomittiin kahdesta ryöstöstä, ja hän istui yli vuoden vankilassa. Dmitri Peskov on vahvistanut poikansa käymän keskustelun.

Toimittaja soitti lähetyksessä myös pääministeri Mihail Mishustinin pojalle Alekseille. Tämä vastasi suorittavansa maisteriopintoja Moskovan talouskorkeakoulussa ja saaneensa aiemmin sotilaskoulutuksen Baumanin teknisessä yliopistossa. Aleksein mukaan hänellä "ei toistaiseksi ole halua lähteä sotimaan", eikä häntä kannata merkitä vapaaehtoiseksi.

Venäjän uutiset

"Uskovainen sotilas ei pelkää kuolemaa"

Moskovan patriarkka Kirillin mukaan todellisesti uskova ihminen tai sotilas ei pelkää kuolemaa, kertoo uutissivusto Gazeta.ru. Venäjän liikekannallepanoilmoituksen jälkeen puhunut maan ortodoksisen kirkon johtaja sanoo, että ihmisestä tulee voittamaton, kun hänessä on "vahva ikuisuuteen littyvä ulottuvuus".

Patriarkan mukaan kuoleman pelko ajaa sotilaan pois taistelukentältä, mutta "todellinen usko tuhoaa kuoleman pelon ja samalla kaikenlaisen inhimillisen raukkamaisuuden ja petturuuden".

Venäjän uutiset kertoi aiemmin, miten Kirill kehotti venäläisiä rukoilemaan presidentti Putinin, sotapäälliköiden ja muiden vallanpitäjien puolesta.

Tshetsheniassa ei järjestetä liikekannallepanoa

Pohjoiskaukasialaisen Tshetshenian johtaja Ramzan Kadyrov sanoo, että tasavallassa ei järjestetä liikekannallepanoa, kertoo uutissivusto Meduza. Kadyrovin mukaan Venäjän Ukrainassa käymään hyökkäyssotaan on osallistunut 20 000 tshetsheeniä, ja tasavalta on täyttänyt sille annetun suunnitelman 254 prosentilla. Hän ei mainitse, mistä suunnitelmasta on kysymys.

Kadyrov kertoo myös naisten mielenosoituksesta tasavallan pääkaupungissa Groznyissa heti liikekannallepanoilmoituksen jälkeen. Hänen mukaansa noin 40 naisen sukulaiset on jo kutsuttu armeijaan ja lähetetty Ukrainaan. Tshetshenian johtaja uhkaa, että kaikki mielenosoittajat tai heidän aviomiehensä ja lapsensa "lähetetään etulinjaan".

Venäjän uutiset

torstai 22. syyskuuta 2022

Valko-Venäjä kieltää auto-, kone- ja laiteviennin Venäjälle

Valko-Venäjä kieltää autojen, koneiden ja laitteiden viennin Venäjälle ja Euraasian talousliittoon, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Kielto alkaa huomenna ja on voimassa maaliskuuhun 2023 saakka, sanotaan maan hallituksen päätöksessä.

Vientikielto käsittää 250 tavaralajia: henkilöautot, moottoripyörät, polkupyörät, lentokoneet, lääkintälaitteet, junaveturit, vaunut, traktorit, erilaiset työkalut ja laitteet, kaasugeneraattorit, ydinreaktorit, lämpöelementit, maa- ja metsätalouden laitteet, akut, pölynimurit, älypuhelimet jne. Se ei kuitenkaan koske tavaroita, joilla on kertaluonteinen vientilisenssi, eikä tuotteita, joiden valkovenäläinen tai venäläinen alkuperä on vahvistettu todistuksella.

Valko-Venäjä on aiemmin rajoittanut elintarvikkeiden vientiä talousliiton ulkopuolelle. Monien suurten ulkomaalaisten yritysten vetäydyttyä Venäjältä monet venäläiset ovat alkaneet käydä ostoksilla Valko-Venäjällä, johon pakotteet ovat vaikuttaneet vähemmän. Matkatoimistot järjestävät maahan ostosmatkoja, joiden aikana on mahdollista saada Visa- tai Mastercard-kortti paikallisesta pankista.

Venäjän uutiset

Reserviläisiä kielletään poistumasta asuinpaikoistaan

Venäjään kuuluvassa Tatarstanissa reserviläisiä kielletään poistumasta asuinpaikoistaan, kertoo talouslehti Kommersant. Käskyn on antanut tasavallan sotakomissaari ja se on julkaistu alueviranomaisten sanomalehdessä.

Asiakirjan mukaan reserviläisiä, jotka eivät ole saaneet mobilisointikäskyä tai kutsua sotakomissariaattiin, on tilapäisesti kielletty matkustamasta hallintopiirinsä tai kaupunkinsa ulkopuolelle. Käskyn tai kutsun saaneiden tulee saapua niissä mainittuihin kokoontumispaikkoihin ilmoitettuna aikaa. Työnantajien pitää maksaa heille loppupalkka ja irtisanoa työsuhde. Jos reserviläiset asuvat Tatarstanissa tilapäisesti, heidät määrätään välittömästi siirtymään vakituiseen asuinpaikkaansa ja hakeutumaan omaan asevelvollisuustoimistoonsa.

Tasavallan sotakomissaarin mukaan osana liikekannallepanoa asukkaiden ja organisaatioiden on toimitettava käyttökelpoisia ajoneuvoja, tienrakennus-, kaivos- ja muita koneita asevelvollisuusviranomaisten käskyjen mukaisesti. Määräyksistä kieltäytymisestä seuraa rangaistus.

Venäjän uutiset

Juutalaiset halutaan lennättää pois Venäjältä

Israelin pääministeri Yair Lapid haluaa evakuoida Venäjän juutalaiset liikekannallepanon julistamisen jälkeen, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Lapid ehdottaa sitä varten maiden välisten lentojen lisäämistä. Hän haluaa myös myöntää Venäjän juutalaisille enemmän viisumeita ja järjestää heidän majoituksensa Israelissa.

Israeliin-muuttoa organisoivan Sochnut-järjestön mukaan Venäjältä on muuttanut 20,5 tuhatta juutalaista sen jälkeen kun maa aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan. Juutalaisten maastamuutto on nyt vilkkaimmillaan sitten Neuvostoliiton hajoamisen. "Sodan asemasta ihmiset pakenevat ennemminkin järjestelmää, joka muistuttaa yhä enemmän totalitarismia", sanotaan Israelissa.

Venäjä on päättänyt kieltää Sochnutin toiminnan syyttäen sitä "aivovuodosta" ja maan talouden heikentymisestä.

Venäjän uutiset

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Moskovalaiset ja pietarilaiset määrätään kutsuntoihin

Netissä kerrotaan moskovalaisten ja pietarilaisten saamista määräyksistä saapua kutsuntatoimistoihin eli venäläisittäin "sotakomissariaatteihin". Tähän saakka Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa ovat osallistuneet etupäässä maan köyhilta reuna-alueilta värvätyt "sopimussotilaat". Liikekannallepanon julistamisen jälkeen sotimaan pääsevät myös suurkaupunkien asukkaat.

Venäjän duuman puolustusasiain komitean johtajan Andrei Kartapolovin mukaan eniten sotilaita kutsutaan armeijaan maan keski- ja länsiosista, kertoo uutistoimisto Interfax. Jokainen federaation subjekti saa kiintiön väkilukunsa perusteella. "Jos otetaan esimerkiksi Moskovan alue, Krasnodarin aluepiiri ja Saha-Jakutian tasavalta, niin ne eivät tietenkään ole yhdenveroisia mobilisaatioresurssiensa suhteen", sanoo kansanedustaja.

Vielä eilen Kartapolov vakuutti, että pelot liikekannallepanon julistamisesta ovat täysin perusteettomia: "Yleistä mobilisaatiota ei tule."

Venäjän uutiset

Liikekannallepano rajoittaa matkustamista

Venäläisiä muistutetaan liikekannallepanon aiheuttamista matkustusrajoituksista, kertoo Moskovski komsomolets. Liikekannallepanoa koskevan lain 21 pykälän mukaan "asevelvolliset eivät saa poistua asuinpaikastaan ilman sotakomissariaattien lupaa siitä hetkestä lähtien, kun mobilisaatio on julistettu".

The Moscow Timesin Telegram-kanavalla kerrotaan, että venäläiset ovat ostaneet loppuun kaikki lentoliput Istanbuliin, Belgradiin ja Jerevaniin sen jälkeen, kun Putin julisti liikekannallepanon. Mignews-sivuston mukaan Aeroflot ja Venäjän rautatiet lopettavat lippujen myymisen 18-65-vuotiaille miehille, joilla ei ole liikkumislupaa sotakomissariaatista. Esimerkiksi Pulkovon lentokentällä ei vielä tiedetä asevelvollisuusikäisten miesten matkustusrajoituksista.

Venäjän uutiset

tiistai 20. syyskuuta 2022

Venäläisiä sotilaita kehotetaan antautumaan

Nuorisoliike Vesna kehottaa venäläisiä sotilaita antautumaan ennen kuin siitä tehdään rikos. Duuman hyväksymät muutokset Venäjän rikoslakiin voidaan vahvistaa jo huomenna, kuten Venäjän uutiset on kertonut. Tämä muuttaa perusteellisesti niiden tilanteen, jotka eivät halua osallistua "sotilaalliseen erikoisoperaatioon".

Uuden lain vahvistamisen jälkeen kieltäytyminen osallistumasta sotaan johtaa kolmen vuoden vankeusrangaistukseen ja antautuminen vangiksi kymmenen vuoden tuomioon. Laki on voimassa myös siinä tapauksessa, että sotatilaa ei julisteta. Muutokset koskevat paitsi Ukrainassa sotivia, myös Venäjällä koulutustaan saavia sotilaita. Tähän saakka sotimasta kieltäytyminen on ollut lain mukaan mahdollista, eikä siitä ole useinkaan ollut mitään seurauksia.

Vesna kehottaa venäläisiä sotilaita joukko-osastoissa ja rintamalla kieltäytymään mahdollisimman nopeasti "erikoisoperaatiosta" tai antautumaan vangiksi. "Tämä on todennäköisesti teidän viimeinen tilaisuutenne, ja sitä on hyödynnettävä lähimmän vuorokauden aikana", sanotaan vetoomuksessa.

"Teidän ei tarvitse kuolla Putinin puolesta. Palatkaa kotiin äitienne, vaimojenne ja lastenne luokse. Teitä kaipaavat Venäjä ja rakastamanne ihmiset. Vallanpitäjille te olette vain tykinruokaa, jota tuhlataan ilman mitään järkeä ja tarkoitusta."

Venäjän uutiset

Maahanmuuttajille tarjotaan kansalaisuutta vastineeksi sotimisesta Ukrainassa

Moskovan kaupunki tarjoaa maahanmuuttajille mahdollisuutta lähteä sotimaan Ukrainaan Venäjän kansalaisuuden saamisen nopeuttamiseksi, kertoo verkkolehti The Insider. Kaupunginjohtaja Sergei Sobjaninin mukaan ulkomaalaisille tarjotaan tilaisuutta liittyä armeijaan Saharovon maahanmuuttokeskuksessa. "Viranomaiset tekevät kaikkensa, jotta sopimusten solmiminen olisi mahdollisimman helppoa", sanotaan Sobjaninin blogissa.

Venäjän duuma hyväksyi lain kansalaisuuden saamisen helpottamisesta 20. syyskuuta. Sen mukaan ulkomaalaiset, jotka ovat solmineet vuoden sopimuksen palvelusta Venäjän armeijassa, saavat kansalaisuuden mahdollisimman helposti. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa esitetään tilaisuutena saada Venäjän passi "ilman pitkällistä odotusta ja muita byrokraattisia esteitä".

Aikaisemmin ulkomaalaisten piti palvella Venäjän armeijassa vähintään kolme vuotta saadakseen kansalaisuuden helpoitetulla tavalla.

Venäjän uutiset

Putin suunnittelee osittaista liikekannallepanoa

Putin suunnittelee osittaista liikekannallepanoa ja sotatilan julistamista, kertoo verkkolehti The Moscow Times viitaten uutissivusto Meduzan lähteisiin presidentin hallinnossa.

Ukrainan onnistuneen vastahyökkäyksen jälkeen Venäjä on päättänyt ryhtyä vastatoimiin liittämällä itseensä Donetskin, Luhanskin, H'ersonin ja Zaporizhzhjan alueet. Presidentin hallinnon mukaan tämän on tarkoitus estää Ukrainan joukkojen eteneminen "Venäjän alueelle". Jos Ukraina ottaa riskin ja jatkaa etenemistään, Putin aikoo julistaa liikekannallepanon Venäjään liitettyjen alueiden puolustamiseksi.  

Meduzan mukaan sotapuolue on voittanut Kremlissä, ja sillä on nyt kova kiire. Sodan kannattajiin kuuluvat Putinin lisäksi muun muassa Yhtenäinen Venäjä -puolueen pääsihteeri Andrei Turtshak ja turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev.

"Kansanäänestykset" miehitetyillä alueilla on tarkoitus järjestää 23.-27. syyskuuta. Putinin odotetaan puhuvan niistä vielä tänään. Kiovassa äänestyksiä kutsutaan "lapselliseksi kiristykseksi uhkailuineen ja pelotteluineen".

"Tältä näyttää tappion pelko. Vihollinen pelkää ja manipuloi alkeellisesti. Ukraina ratkaisee Venäjän kysymyksen. Uhka voidaan poistaa vain väkisin", sanoo Ukrainan presidentin kansliapäällikkö Andri Jermak. Ulkoministeri Dmytro Kuleban mukaan "Ukrainalla on täysi oikeus vapauttaa alueensa ja se tulee jatkamaan niiden vapauttamista, sanoi Venäjä sitten mitä tahansa".

Venäjän uutiset

Moskovan pörssi romahti yli 10 prosenttia

Moskovan pörssin indeksi laski iltapäivällä alle 2200 pisteen, kertovat talouslehdet Kommersant ja RBK. Eiliseen verrattuna laskua oli yli 10 prosenttia. Pudotus oli rajuin sitten Venäjän hyökkäyssodan alkamisen. Eniten laskivat öljy- ja kaasuyhtiöiden osakkeet: Gazprom -17,5 %, Novatek -15 %, Lukoil -14,8 %, Gazprom neft -12,71 % ja Rosneft -12 %. 

Romahduksen syynä ovat Ukrainaan kuuluvien Luhanskin, Donetskin ja H'ersonin alueiden miehityshallintojen ilmoitukset tälle ja ensi viikolle suunnitelluista "kansanäänestyksistä", joissa on tarkoitus "päättää" alueiden liittymisestä Venäjään. "Kansanäänestystä" on esitetty myös Zaporizhzhjan alueella. Päätösten uskotaan johtavan sodan kiihtymiseen ja uusiin talouspakotteisiin.

RBK mainitsee yhtenä syynä myös Kommersantin julkaisemat tiedot hallituksen suunnitelmasta nostaa raaka-aineviejien verotusta. Vientitullien ja raaka-aineveron avulla valtiolle aiotaan kerätä ensi vuonna ylimääräiset 1,4 biljoonaa ruplaa. Suurin osa tuloista aiotaan saada nostamalla maakaasun vientitullia.

PS: Lopullinen pudotus päivän aikana oli ennätykselliset 8,84 %. Suuriin putoajiin liittyivät kaivosyhtiö Polymetal (-12,3 %), nettikauppa Ozon (-11,4 %), öljy- ja kaasuyhtiö Surgutneftegaz (-10,8 %) ja Yandex (-10,8 %).

Venäjän uutiset

Kahdella prosentilla venäläisistä on Schengen-viisumi

Valtiollinen tutkimuslaitos Vtsiom esittelee ulkomaanmatkailua koskevan kyselytutkimuksensa tuloksia. Sen mukaan 23 % venäläisistä on käynyt viimeisten viiden vuoden aikana ulkomailla. Ulkomaanpassi on 29 prosentilla ja Schengen-viisumi kahdella prosentilla. Puhelinhaastatteluun osallistui 1600 yli 18-vuotiasta venäläistä.

Kyselyn mukaan 9 % venäläisistä on käynyt viiden vuoden aikana Schengen-alueella ja 8 % Turkissa. Matkailuun vaikuttavat henkilön ikä, koulutus, elintaso ja kaupunkilaistumisaste. Tyypillinen ulkomaanmatkailija on nainen (25 %, miehistä 20 %), 35-44-vuotias (31 %), korkeakoulutettu (37 %), elintasoonsa tyytyväinen (30 %) ja Moskovassa tai Pietarissa asuva (48 %). Vähäisintä matkailu on huonosti koulutettujen, maalla asuvien ja paljon televisiota katsovien keskuudessa. Moskovalaisista ja pietarilaisista Schengen-viisumi on joka kymmenennellä.

Joka viides ulkomaanpassin haltija aikoo uudistaa sen lähiaikoina. Passittomat kansalaiset eivät juurikaan suunnittele sen hankkimista. Maailmanpoliittinen tilanne ei tunnu häiritsevän nuorten (16-21 %) ja suurkaupunkien asukkaiden (20 %) matkailua.

Aikaisemmin tehdyn kyselyn mukaan 69 % venäläisistä ei ole koskaan käynyt ulkomailla.

Venäjän uutiset

Turkkiin kannattaa ottaa käteistä mukaan

Venäläisiä kehotetaan varaamaan Turkin-matkoilleen käteistä Mir-maksukorttiin liittyvien ongelmien takia, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Suosituksen on antanut Venäjän matkatoimistojen yhdistys Ator.

Turkkilaiset pankit ja hotellit eivät enää ota vastaan venäläistä Mir-maksukorttia. Esimerkiksi Antalyasta löytyy vain yksi pankkiautomaatti, josta saa kortilla Turkin liiroja. Ator kehottaa matkailijoita ottamaan Turkkiin dollareita ja euroja, varaamaan all inclusive -matkoja tai käyttämään niiden venäläispankkien kortteja, joille ei ole määrätty pakotteita.

Turkkilaiset pankit vahvistavat, että Mir-korttien palvelun lopettaminen liittyy Yhdysvaltojen ja Britannian Venäjä-pakotteisiin. Maksujärjestelmän vastaisia pakotteita suunnittelee myös Euroopan unioni. EU:n diplomaattiedustajan Peter Stano varoittaa Turkkia pakotteiden kiertämisestä. Hän muistuttaa että EU:n jäsenehdokkaan ulkopolitiikan "pitäisi olla yhdenmukainen Euroopan unionin ulkopoliittisten päätösten kanssa".

Turkin lisäksi Mir-kortit hyväksytään kymmenessä maassa, joista vain Vietnam ja Etelä-Korea ovat entisen Neuvostoliiton ulkopuolella.

PS: Sittemmin Mir-maksukortti on hylätty myös Armeniassa, Kazakstanissa ja Vietnamissa.

Venäjän uutiset

Duuma valmistautuu liikekannallepanoon

Venäjän duuma lisää maan rikoslakiin käsitteet "liikekannallepano", "sotatila" ja "sota-aika", kertoo uutistoimisto Dixi News. Asiaa koskevat muutokset lakiesitykseen on julkaistu parlamentin alahuoneen sivustolla. Niihin on kiinnittänyt huomiota ihmisoikeusaktivisti Pavel Tshikov.

Muutoksiin sisältyy rikosoikeudellinen vastuu vapaaehtoisesta vangiksi antautumisesta, ryöstelystä ja luvattomasta sotilasyksiköstä poistumisesta sotatoimien aikana. Antautumisesta seuraa 3-10 vuoden vankeusrangaistus, luvattomasta poistumisesta 5-10 vuoden rangaistus ja ryöstelystä voi saada jopa 15 vuoden tuomion. Rikoksesta liikekannallepanon, sotatilan ja sodan aikana tulee raskauttava asianhaara.

Muutokset rikoslakiin voidaan maaliskuussa hyväksytyn sotasensuurilain tavoin käsitellä duumassa ja liittoneuvostossa jo tänään. Presidentin allekirjoituksen jälkeen ne ovat valmiita julkaistavaksi saman päivän aikana, toteaa Tshikov Telegram-kanavallaan.

PS: Laki meni läpi jo duumassa, mutta vasta seuraavana päivänä liittoneuvostossa.

Venäjän uutiset

maanantai 19. syyskuuta 2022

Opiskelijat halutaan "akateemiselle lomalle" Ukrainaan

Venäläisiä opiskelijoita on alettu värvätä maan hyökkäyssotaan Ukrainassa, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Yhtenäinen Venäjä -puolue haluaa, että sotimaan lähteville opiskelijoille myönnetään luvallinen poissaolo eli venäläisittäin "akateeminen loma". Puolue on lähettänyt ehdotuksensa opetus- ja korkeakouluministeriöille.

Yhtenäinen Venäjä ehdottaa "sotilaallisen erikoisoperaation" lisäämistä akateemisen loman perusteisiin. Armeija on alkanut värvätä riveihinsä opiskelijoita, joille annetaan anteeksi opintojen myöhästyminen. Aiemmin heitä on haluttu lähettää Donbasiin rakennusprikaateina "käytännön harjoitteluun".

Tiede- ja korkeakouluministeriö lupaa järjestää opiskelijoille lisää apurahoja isänmaallisten tunteiden nostattamiseksi. Heille aiotaan maksaa muun muassa säännöllisestä osallistumista tapahtumiin, joiden tarkoituksena on "luoda lasten ja nuorison keskuudessa yleisvenäläistä kansalaisidentiteettiä, isänmaallisuutta ja kansalaisvastuuta".

Venäjän uutiset on aiemmin kertonut vankien ja kodittomien värväämisestä sotaan.