perjantai 3. maaliskuuta 2023

Syntyvyys laskee Venäjällä

Syntyvyys voi laskea Venäjällä tänä vuonna jopa 10 % vuodesta 2022, kertoo uutissivusto Agentstvo. Lapsia syntyy vähemmän kuin koskaan sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Syntyvyyden vähenemiseen vaikuttavat liikekannallepano ja sitä seurannut venäläisten joukkopako ulkomaille sekä kotitalouksien tulojen lasku.

Väestötieteilijä Aleksei Rakshan mukaan Venäjällä odotetaan syntyvän tänä vuonna 1,17-1,2 miljoonaa lasta, mikä on 8-10 % vähemmän kuin vuonna 2022. Viime vuonna syntyvyys laski 6,8 %.

Jos ennuste toteutuu, 2023 on syntyvyyden kannalta heikoin vuosi koko Neuvostoliiton jälkeisenä aikana. Tätä ennen huonoin tulos oli 1,215 miljoonaa lasta vuonna 1999. Tshetshenian ja Krimin tiedot eivät tulloin sisältyneet laskelmiin, ja niiden perusteella luvuksi olisi saatu vähintään 1,25 miljoonaa.

Kokonaishedelmällisyysluku laskee Rakshan mukaan tänä vuonna 1,33-1,38:aan viime vuoden 1,45:stä. Tutkija Jelena Tshurilova odottaa luvun olevan hieman korkeampi eli 1,4.

Syntyvyyttä vähentäviä uusia tekijöitä ovat väestötieteilijän mukaan Venäjän liikekannallepano ja väestön tulojen lasku. Viime syksynä julistetun liikekannallepanon vaikutus tämän vuoden syntyvyyteen on noin kaksi prosenttiyksikköä. Tämä tekijä alkaa vaikuttaa kesäkuun jälkipuoliskolla.

Raksha arvioi isäntämaiden tilastojen ja viranomaisten lausuntojen perustella, että Venäjältä muutti viime vuonna sodan takia 550-800 tuhatta ihmistä. Väestötietelijä ja siirtolaisuustutkija Julija Florinskajan arvio on 500-600 tuhatta.

Vladimir Putin on toistuvasti sanonut väestörakenteen laskua yhdeksi Venäjän suurimmista haasteista. Presidentti antoi tammikuussa hallituksen tehtäväksi laatia uusia toimia syntyvyyden lisäämiseksi ja lapsiperheiden tukemiseksi.

Kaavio esittää Venäjällä syntyneiden määrää vuodesta 1960 lähtien.

Venäjän uutiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti