perjantai 7. huhtikuuta 2023

Pääoman pako vei ruplan mennessään

Euron kurssi Moskovan pörssissä on noussut ensimmäistä kertaa vuoteen yli 90 ruplan, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Ruplan romahduksen syynä on pula valuutasta ulkomaisten yritysten myydessä omistuksiaan.

Euron kurssi Moskovan pörssissä on tällä hetkellä 91 ruplaa ja dollarin 83. Kiinan juan on ohittanut 12 ruplan rajan. Rupla on menettänyt marraskuun alun jälkeen jo lähes neljänneksen arvostaan. Tämän viikon lasku on suurin sitten joulukuun. Syynä on pääoman ulosvirtaus, joka kiihtyy ulkomaisten sijoittajien poistuessa Venäjältä.

"Eräät suuret toimijat ostavat ilmeisesti valuuttaa ulkomaalaisille, jotka ovat saaneet luvan myydä liiketoimintansa Venäjällä ja kotiuttaa rahansa", sanoo Alor Brokerin sijoitusneuvonnan johtaja Aleksei Antonov.

Presidentti Putin antoi viikon alussa Shellille luvan myydä osuuteensa Sahalin-2 -hankkeesta 95 miljardilla ruplalla. Valuutan osto tätä sopimusta varten on "tärkein syy ruplan heikkenemiseen", sanoo suuren venäläispankin diileri Reutersille.

Norjalainen Wenaas Hotel Russia sopi aiemmin tällä viikolla Venäjän-liiketoimintansa myynnistä 200 miljoonalla eurolla. Saksalainen kemian jätti Henkel myy Venäjällä 11 tehdasta.

Venäjältä lähtevät yritykset myyvät tänä vuonna omaisuuttaan 15-20 miljardin dollarin arvosta, ennustaa Bloomberg Economics. Tämä luo paineita vientituloja menettävän Venäjän valuuttataseeseen. IEA:n mukaan maan öljy- ja kaasutulot laskivat tammi-helmikuusssa 40 %. Valuutan myynti pörssissä laski keskuspankin mukaan puoleen.

Dollarien ja eurojen lisäksi Venäjällä on pulaa myös juaneista. Pankit lainasivat keskupankilta viikon puolivälissä ennätysmäärän juaneita 31,9 miljardilla ruplalla. 

Juanin osuus valuuttakaupasta on noussut ohi dollarin 37 prosenttiin. Tarjontaa ei ole kuitenkaan riittävästi, koska Venäjän kauppataseen ylijäämä Kiinan kanssa on supistunut viime vuoden kuudesta yhteen miljardiin dollariin kuukaudessa, sanoo Alfa-Bankin pääekonomisti Natalija Orlova.

Venäjän uutiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti