Venäjän tilastokeskus Rosstat järjesti Putinille "talousihmeen" päivää ennen presidentin puhetta, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Venäjän bruttokansantuote laski sen mukaan viime vuonna vain 2,1 %, mikä alittaa optimistisimmatkin ennusteet.
Länsimaiset pankit ennustivat Venäjän hyökkäyssodan ensimmäisinä kuukausina maan bruttokansantuotteen laskevan ennätysmäiset 8-12 %. Venäjän talouskehitysministeriön ennuste oli huhtikuussa -7,8 %, mutta myöhemmin arviota parannettiin -4,2 prosenttiin. Valtionvarainministeri Anton Siluanov arvioi joulukuussa BKT:n laskuksi 2,9 %, ja Putin ilmoitti tammikuussa, että Venäjän talous oli heikentynyt 2,5 %.
Rosstatin maanantaina ilmoittama luku on 0,4 prosenttiyksikköä parempi kuin presidentin ilmoittama tieto. Sitä voidaan verrata koronavuoteen 2020, jolloin Venäjän talous laski 2,7 %.
Venäjän talouden tilastot alkoivat parantua viime vuoden lopussa, jolloin useita indikaattoreita tarkistettiin jälkikäteen, sanoo Tsentrokredit-pankin ekonomisti Jevgeni Suvorov. Joulukuussa Rosstat arvioi esimerkiksi maatalouden kasvuksi 4,7 %, mutta "tarkennuksen" jälkeen luvuksi saatiin 10,4 %. Maataloussektorin viime vuoden lopputulos 10,2 % nosti BKT:tä 0,2-0,3 prosenttiyksikköä, arvioi Suvorov.
Loka-marraskuussa Rosstat raportoi salaperäisestä "rakennusbuumista". Rakentamisen määrä oli sen mukaan noussut Venäjällä 8,7-9,6 %, vaikka asuntorakentaminen väheni. Suvorovin mukaan tilastokeskus oli ilmeisesti saanut tehtäväkseen kertoa enintään 2,5 prosentin laskusta, mutta se on onnistunut ylittämään suunnitelman.
Rakentaminen ja maatalous ovat Rosstatin mukaan tärkeimmät BKT:tä parantaneet toimialat. Voimakkaasti kasvoi myös turvallisuussektori (+4,1 %), joka käsittää armeijan ja Venäjän hyökkäyssodan takia kolmessa vuorossa toimivat asetehtaat. Laskua tapahtui eniten (-12,7 %) tukku- ja vähittäiskaupassa.
Rosstatin julkaisemat luvut ovat "hyvä tulos", mutta "se kaikki on jo mennyttä", sanoo sijoitusyhtiö Loko-Investin johtaja Dmitri Polevoi: "Oikeasti tärkeää on tulevaisuus, mutta syitä talouden elpymiseen on vähän." Polevoin mukaan Venäjän BKT jatkaa laskuaan vuonna 2023, ja lievimmässä skenaariossa se pienenee vielä 1-2 %.
Bloomberg Economics ennustaa Venäjälle asetettujen talouspakotteiden aiheuttavan vuoteen 2026 mennessä 190 miljardin dollarin menetykset. Venäjän keskuspankin entisen varapuheenjohtajan Oleg Vjuginin mukaan pakotteiden vaikutus on pitkäkestoinen, eikä prosessi ole vielä ohi: "Uusi pakotteita tulee yhä enemmän ja enemmän."
Venäjän uutiset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti