Moskovalaisyliopiston epäillään myyneen yli 800 opiskelutodistusta kutsuntojen välttelijöille, kertoo verkkolehti The Moscow Times. Syyttäjänvirasto ja poliisi ovat aloittaneet tarkastuksen yksityisessä Synergia-yliopistossa.
Synergian työntekijöiden kerrotaan myöntäneen opiskelutodistuksia 180 000 ruplan eli vajaan 3000 euron hintaan. Todistuksen avulla henkilö voi saada lykkäyksen asepalveluksesta. Yliopiston toistaiseksi nimeämättömiä työntekijöitä vastaan on nostettu rikosjuttu törkeästä petoksesta virka-asemaa väärinkäyttäen. Rikoksesta on määrätty jopa kuuden vuoden vankeusrangaistus. Tutkijat yrittävät myös selvittää, kenelle todistuksia on myönnetty.
Venäjällä julistetun liikekannallepanon jälkeen pääkaupungin korkeakouluihin on suorastaan tulvinut miespuolisia opiskelijoita. Erään naisopiskelijan mukaan Synergia-yliopiston opiskelijamäärä on lokakuun alussa kasvanut lähes viisinkertaiseksi. Presidentti Putin allekirjoitti asetuksen yksityisten oppilaitosten opiskelijoiden mobilisoinnin lykkäyksestä 5. lokakuuta.
Venäjän uutiset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti