Turvallisuusneuvoston apulaisjohtajan mukaan länsimaiden hallitukset ovat vuosien ajan yrittäneet tuhota Venäjän koulujärjestelmän omilla projekteillaan. Maan ulkopuolelta tapahtuva vaikuttaminen kohdistuu erityisesti venäjän kieleen, jota saastutetaan vieraalla sanastolla, latinismeilla ja amerikkalaisella slangilla. Tämä johtaa lopulta kansallisen tietoisuuden muodonmuutokseen ja edistää sen korvaamista länsimaisilla arvoilla, väittää Hramov.
Virkamiehen mukaan vallanpitäjien on laadittava suunnitelmia "Venäjän yhteiskunnan latinalaistamisen" torjumiseksi. Niihin kuuluu muun muassa "Valtion politiikan perusteet perinteisten venäläisten henkisten ja moraalisten arvojen suojelemiseksi ja vahvistamiseksi". Keskustelu asiakirjasta, jossa luetellaan "perinteisiä arvoja" ja "vieraita ajatuksia", keskeytettiin helmikuussa ammattijärjestöjen ja kansalaisten arvostelun takia.
Hramov kutsuu politiikkapaperin arvostelijoita "ulkomaisiksi agenteiksi", emigranteiksi ja "blogosfäärin liberaaleiksi". Hänen mukaansa "eräät heistä ovat piiloutuneet, mutta jatkavat sabotaasiaan "kulttuurin taiteellista ja isänmaallista kehittämistä" vastaan.
Virkamiehen mielestä henkisen ja kulttuurielämän sääntelyä vastustavat ne, jotka eivät pidä "valtion rahoittaman taiteen alistamisesta julkiseen valvontaan". Nämä kulttuurihenkilöt eivät myöskään halua "ottaa huomioon maan väestön enemmistön tarpeita, mikä vaatii luovan toiminnan sovittamista yhteen henkisten ja moraalisten perusteiden ja arvojen sekä kansallisten etujen kanssa".
Perinteisiä arvoja koskevan asiakirjan hyväksymistä ovat vastustaneet Venäjän teatterityöntekijöiden liitto sekä Aleksandr Kaljaginin, Vladimir Urinin, Jevgeni Mironovin ja Konstantin Habenskin kaltaiset teatterimaailman edustajat.
Venäjän uutiset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti