Viimeisen testamentin kirkon toiminnan kieltämisen syynä on syyttäjänviraston mukaan se, että "järjestön toiminta aiheuttaa vahinkoa kansalaisten moraalille ja terveydelle". Näkemys perustuu Siperian liittovaltion yliopiston asiantuntijalausuntoon. Sen mukaan uskontokunnan toiminnassa on merkkejä henkisestä väkivallasta ja pyrkimyksestä perheiden hajottamiseen.
Venäjän turvallisuuspalvelu FSB teki syyskuussa 2020 etsintöjä uskontokunnan asuinyhteisöön Tiberkul-järven luona. He pidättivät Jeesuksen inkarnaatioksi julistautuneen Vissarionin ja kaksi hänen työtoveriaan. Miehiä syytettiin väkivaltaisen uskonnollisen yhteisön perustamisesta sekä siitä irtautuneiden kannattajien saamista mielenterveyden häiriöistä. Uhrien määrä kasvoi pian 21:een. Elokuussa 2022 asia siirrettiin novosibirskiläisen piirioikeuden käsiteltäväksi. Yhtä yhteisön johtajista syytetään myös petoksesta, koska hän käytti rahaa kyläkouluun.
Turvallisuuselimet olivat ennen etsintöjä tehneet tarkastuskäyntejä yhteisöön useiden vuosien ajan. Niiden aiheina olivat puiden kaataminen tienteon yhteydessä sekä kyläkoulun opettajalta puuttuva tutkintotodistus. Kuukautta ennen etsintöjä yhteisössä kävi myös matkailijoiksi tekeytyneitä televisiotoimittajia.
Yhteisön jäsenet arvelevat, että uskontokuntaan kohdistuneen hyökkäyksen syynä saattoivat olla asukkaiden protestit seudulla sijaitseville kupari- ja kultaesiintymille johtavan tien rakentamista vastaan. Etsintöjen jälkeen metsäviranomaiset takavarikoivat uskovaisilta useita maapalstoja.
Uskontokunnan näkemyksiä, toimintaa ja oikeustaistelua esitellään heidän venäjänkielisellä sivustollaan.
Venäjän uutiset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti